Split, mutta miksi?
Kysyy moni, kun kerron meidän viettävän osan vuodesta - ennen syys- ja hiihtolomamme - Splitissä. No. Roomalaiset ylimyksetkin viettivät siellä lomiaan. Miksi emme me. Onhan se vanha.
Vanha kaupunki.
Tai ennemminkin palatsialue, on ollut noiden roomalaisten lomamökki. Muurien sisällä on eletty elämää siis jo kauan. Eletty.
Ja kuoltu.
Attentaatteihin ja juonitteluihin kuoli moni noihin aikoihin. Siitä on pari laattaa kertomassa. Kapeat kujat ovat siis vuosisatoja täyttyneet ihmisistä. Juonittelusta, mutta ehkäpä kuitenkin enemmän iloittelusta.
Elämästä.
Näkyy jälkiä pitkin ja poikin marmorikatuja: kuluneita laattoja. Liukkaan näköisiä portaita. Viehättävää. Viehättävää on kulkea noita kujia. Nykyisin ajatus helposti siirtyy ajanlaskumme alkuvuosikymmenille. Mutta aluksi. Vuosia sitten.
Ensikokemus.
Turrutti aistit näkemään vain isoja kokonaisuuksia. Kaikki näytti huumaavalta, mutta yksityiskohdat hävisivät. Mutta ne löytyivät.
Kerta kerran jälkeen.
Löytää pieniä, viehättäviä yksityskohtia koko ajan ja nimenomaan palatsialueelta. Kujat alkavat puhua omaa kieltään ja turistista on tullut tuttu.
Kujille.
Eksyminen ensimmäisillä kerroilla on sääntö, koska kujat vain kiertelevät omia ratojaan. Kaikki näyttävät samoilta paikoilta. Etenkin turistikauden jälkeen.
Riva.
Siis rantakatu, on kaupunkilaisten olohuone. Roomalaisten aikaan tällä paikalla oli vain vettä. Veneet tulivat muurinvieruslaitureille. Ja siitä vain sisälle.
Kaupunkiin.
Oli näin turvallista tulla ja siellä olla. Niin nykyisinkin koen olevan. Minkäänlaista henkilökohtaista uhkaa en näinä vuosinani ole kokenut. Luulen sen johtuvan kroaattien hyvästä itsetunnosta. Mutta omia asioitaan puolustavat intohimoisesti. Eivät lässyile.
Ovat suoria.
Ja luotettavia niin sanoissaan kuin teoissaankin. Ja odottavat sitä muiltakin. Täällä saa olla oma itsensä yksinkin, mutta kontakteja löytyy, jos niitä haluaa.
Ystäviäkin.
On täältä jo löytynyt. Ja kerta kerralta yhä enemmän Kroatian aurinko, sunča, houkuttaa palaamaan. Sää on siis turistikauden molemmin puolin hyvä näin pohjoismaalaiselle. Talvesta en tiedä. Puhuvat täällä siitä.
Bura.
On talven tuuli ja saa ihmiset hulluuden partaalle. Luulen sen kyllä johtuvan siitä, etteivät voi viettää kahviloissa vapaa-aikaansa ystävien kanssa jutellen.
Se on tapa täällä. Sopii myös minulle. Mutta en talveakaan pelkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti