2. päivä: Korčulan kaupunki
Aamusella linnut - lie satakiel - lauloivat oliivipuissa. Aamun sarastellessa. Kun lopulta vääntäydyin ylös, odotti ulkona kaunis aurinkoinen aamu ja huikea maisema.
Illalla istuessani terassilla puoleen yöhön, kuului kaupungilta iloista biletysääntä ja olin jo vieläkin tyytyväisempi majapaikan valintaan. Opin näin, että pieni matka keskustasta saattaa tarjota rauhaa matkaajalle hänen sitä kaivatessaan.
Vielä illan päätteeksi silmäilin kuun mystisesti valaisemaa yötaivasta vasten piirtyvää arvoituksellista vuorta. Katselin sitä mietteissäni, kuin löytäisin jonkin yhteyden. Sama tunne nousee tuijottaessani Lapin tuntureita illan hämärtyessä.
Sitten menin maate.
Tämä arvoitus ei toki ratkennut aamullakaan. Eteeni nousi samainen vuori. Nyt kun aurinko valaisi sen kuvetta, ei se ei enää näyttänyt yhtä arvoitukselliselta. Korkealta kyllä. Mietin, miten tuo tähän mahtuu, kunnes kartan kanssa tarkistin, että sehän onkin salmen toisella puolen. Muutaman sadan metrin päässä on Pelješac ja sen korkeimman vuoren huipppu: Sv. Ilija (St Elias). Korkeutta 960 m.
Meikälle riittää hyvin.
Tapanani on aamuisin poistua kahville jonnekin. Saa Marjaana tehdä omiaan. Yleensä menen kahvilaan, jossa luen lehdet ja päivitän somet. Niin myös matkoilla.
Joten ensimäinen tehtäväni oli löytää baari, jossa on Wi-Fi. Matkasin kapeaa kujaa alamäkeen ja siinähän se: Dejavu! Kavana. Samalla sain navigoitua itseni kaupungin asemakaavaan.
Rutiinien jälkeen poikkesin pikkupuodissa. Kiva. Helppo toimittaa matkalaisen pikkuasiat. Eilen illalla kävimme kolossissa. Sinne en enää mene. Kauppakeskus.
Huh!
Pääsimme puolenpäivän jälkeen liikenteeseen. Nälkä ohjasi ajatuksiamme, mutta olimme huolimattomasti merkinneet suositukset muistiin ja teimme perinteisen turistilenkin. No, näin alkoi hahmottua kuva vanhan kaupungin mittasuhteista. Tasaista on niemen ympäri kävellessä, mutta kun lähtee niemen keskiosaa kohden alkavat portaat. Kartassa on jopa merkitty nämä. Liikuntarajoitteisten on parempi pysyä rannoilla. Mutta tämähän on yleistä tällaisissa paikoissa. Esim. Dobrovnikissa nousut ovat vieläkin hurjempia. Split on tasaisempaa ja näin sopii paremmin liikuntarajoitteisille, vaikkakin portaita sielläkin on.
Välimatkathan eivät ole pitkiä. Kilometri on kaukana.
Päädyimme pizzeriaan, jota olimme etsineetkin ja osuimme oikeaan. Eli siihen, mitä oli suositeltu. Nimi oli sinnepäin. Maisema terassilta oli upea Adranmeren syvälle tunkevaa turkoosia kirkkautta helmeillen. Auringon kilo leikitteli laineilla risteilyalusten saapuessa satamaan. Pienemmät väistelivät näitä. Moottori- ja purjeveneet.
Kuten tapanamme reissuilla on, emme vietä turistielämää adhoc, vaan kiertelimme omatoimisesti paikasta toiseen. Myös päivän kulku on rauhallista, mikäli jokin pakottava syy ei sitä vaadi. Siihen kuuluvat päiväunet lounaan päälle. Ja sitten illan suussa iltapalalle johonkin pieneen paikkaan.
Niin nytkin.
Kohti vanhaa keskustaa kuljimme pimeitä kujia pitkin. Joku baari oli auki, muttei ruokaa. Toinen myös. Ei sopivaa sapuskaa. Vielä pientä jaloittelua ja istuimme lounaspaikkamme viereisessä ravintolassa. Jotain pientä suuhunpantavaa.
Hintataso näyttää olevan Splitin tasossa, mutta esimerkiksi hyvät viinit ovat jo suomalaisittainkin arvokkaita. Tai no, mihin on tottunut. Palvelu on ystävällistä ja ruoka myös hyvää.
Tämä seutu on kuuluisa ja ylpeä hyvistä viineistään. Tunnen olevani luopio, kun juon vain olutta. Toki paikallista!
Siistiä on ja rauhallista. Pimeät kujat tunnelmallisia. Näin myös palatessamme pienen kierroksen myötä majapaikkaan.
Taidamme viihtyä täällä kauemmin kuin suunnittelimme.
Jouduin muuten käymään siellä kolossissa. 8.10. on Kroatian itsenläisyyspäivä ja siis yleinen vapaapäivä ja pienet putiikit kiinni iltapäivän.
Kolossi oli auki. Sain sieltä tarvittavat. Ei kai se nyt niin kauhea paikka ollutkaan. Eikä kaukana. Se kolossi. Täällä ei mikään.
Mutta ylämäkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti