Musiikkiterapeutin muistelmat. 2. luku: Ensikosketukset musiikkiterapiaan.

Kellokosken perinteiseen sairaalaan ohjattiin tutustumaan ensin. Varmaan näkivät päälle, ettei pojalla ole kokemusta alalta. Ja olin kyllä aika hämilläni.

No, onneksi se jäi.

Sitten tuli kutsu Suojarinteen keskuslaitokseen Suolahteen. Ei tutustumisia, eikä muutakaan. No, sinne menin ja jäin koko vuodeksi suorittamaan siviilipalvelustani musiikin ohjaajana. Käänne elämässäni.

Monin tavoin.

Suhtautuminen sivareihin laitoksessa oli hyvää ja meitä olikin useampia siellä palveluksessa.

Mutta se siitä.

Itse sain kokea musiikin maagisen mahdin kiertäessäni eri osastoilla laulattamassa porukkaa. Musiikkihetket olivat odotettuja tilaisuuksia.

Mutta kokematon olin.

Asukkaat herättivät minussa paljon erilaisia tunteita, enkä aina oivaltanut mistä kenkä puristi. Helpoimpia olivat vaikeimmin vammaiset, koska heille tuntui riittävän tämä pelkkä toiminta sinällään.

Suunnittelu puuttui.

Ja se näkyi sitten haastavampien asiakkaiden kohdalla, jotka saivat välillä voimakkaitakin tunnneryöppyjä pintaan.

Tavoitteet olivat ylimalkaisia.

Tai sitten niitä ei ollut. Sivariparka toimi välillä vain jukeboksina. Toiminnan sisältö korvasi tavoitteet. Tuntien rakenne oli vain kellon ajoissa. Ennakointi puuttui. Tilanteet alkoivat usein keskusradion sammuttamisella ja päättyivät se avaamiseen.

Silloin kyllä aloin jo oivaltaa.

Istunnon sunnittelu on koko homman ydin. Määritä tavoitteet, pohdi keinot ja simsalabim! Homma alkaa toimia ja tuloksiakin tulee. Niitä, joita etsitään ja haetaan. Tärkein tehtävä lopulta on tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Sen oivalsin.

Musiikkiterapeutin muistelmat. 1. Luku: Historia

Mutta mikään ei voi alkaa ilman historiaa ja arvostettavien ihmisten nimeämistä.

Musiikin terapeuttisista vaikutuksista tietävät kaikki. On tarinoita antiikin Kreikasta, Italiasta , Espanjasta. Nämä löytyvät alan teoksista, vanhoista ja uusista, eikä niitä ole syytä tässä kerrata. Mutta tärkeä asia, mitä (musiikki)terapia vaatii on terapeutti.

Eheyttävän työn tekijä.

Tähän tarvitaan koulutusta. Pelkkä vaisto ei riitä. Vaikka se onkin elinehto myös tässä ammatissa. Näitä vaiston ohjaamia ihmisiä sain tavata aloittaessani terapeutin uraani. Tärkeimpinä nostan kolme nimeä: Petri Lehikoinen, Kimmo Lehtonen ja Pekka Halonen.

Asiaansa vihkiytyneitä persoonia.

Petriinhän olin tutustunut jo Akatemian pedagogiikan opinnoissa, jossa jo vähän hajua sain musiikkiterapiastakin. Uranuurtaja ja suomalaisen musiikkiterapiakoulutuksen uranuurtaja. Surullista oli vain hänen tarpeettoman varhainen poismenonsa.

Mutta aina joku jatkaa.

Kimmo, ensimmäisenä musiikkiterapia-alan väitöskirjan tekijänä, on ollut innoittajanani tieteellisen työhön, vaikkakin tulokset ovat kohdallani vaatimattomat. Humanistina, muusikkona ja tieteen tekijänä hän loi myös minuun uskon musiikkiterapian voimaan voimattomien ihmisten kohtaamisessa.

Humanismi vs. ammatillisuus.

Pekka sai minut mukaan musiikkiterapiayhdistyksen toimintaan, jonka toiminnanohjaaja olin muistaakseni vuosikymmenen, ehkä vajaan. Samalla ymmärrykseni ammatillisesta musiikkiterapiasta selkiytyi. Pekka sai humanistin ymmärtämän ammatillisuuden. Työnohjauksen ja työnopetuksen sekä oman psykoterapian läpikäynti koulutuksessa antoivat vankat ammatilliset perusteet. Ilman näitä perusteellisia valmiuksia en olisi kyennyt toimimaan terapeuttina.

Ainakaan uskottavasti.

On myös monia, monia muita ystäviä ja kollegoita, joita arvostan, ja jotka varmasti yhtyvät näiden kolmen uranuurtajan esille nostamiseen.

Musiikkiterapeutin muistelmat, prologi

Nyt kun olen lopullisesti jättänyt taakseni KELA-terapeutin hommat, voisin alkaa kirjoittaa kokemuksiani ja näkemyksiäni musiikkiterapiasta Suomessa vuodesta 1987 eteenpäin. Tuolloinhan syksyllä aloitin musiikkiterapeutin opinnot Jyväskylän yliopistossa.

Koulutus oli poikkeuskoulutus ja toteutettiin osaviikkoisena kolmen vuoden ajan. Tämän päälle siten kukin harkintansa mukaan jatkoi maisteriksi ja joku aina tohtoriksikin asti. Itse jäin maisteriksi.
Suunnitelmia ja totista pyrkimystäkin on ollut suorittaa tohtoriopinnot, mutta ei kai enää sentään.

Tästä pyrkimyksestä oli sinällään hyötyä mm. pyrkimyksenä tiedon systemaattisemman hankintaan  ja sen analysointiin. Asioita alkoi katsoa tietyllä silmällä. Paljon tuli kerättyäkin, analysoitua ja pohdittua, mutta siihen se jäi.

...........
Keskeisintä työssäni musiikkiterapeuttina on ollut yksinkertaisesti vuorovaikutuksen rikastuttaminen asiakkaan ja itseni välillä tavoitteena itseni tarpeettomaksi tekeminen. Silloin terapian saattoi vasta lopettaa.

Asiakassuhteita näinä vuosina on ollut varmasti lähemmäksi ellei jopa yli sata, pääosin lapsia, jotka kasvoivat nuoriksi, jopa aikuisiksikin terapian aikana. Terapioiden kestot olivat vajaasta vuodesta vuosikymmeneekin.

Että kirjavaa oli.

Myös diagnoosien puolella.

KELA-yhteistyö alkoi 1990-luvun alussa, ja olinkin Pieksämäellä ensimmäinen palveluntuottaja musiikkiterapiassa. Eikä meitä silloin koko Suomessakaan montaa ollut.

.......

Jatkoa seuraa....

Vehkasaari, Joroinen 14.7.2015