lauantai 11. lokakuuta 2014

Kroatia 29.9. - 21.10.2014 Korčula

5. päivä: Museoita

Päätimme aamulla, ettemme lähdekään eteenpäin Korčulasta, vaan palaamme huomenna Splitiin. Saimme näet ilmoituksen, että meille varattu huone on vapaa jo huomisesta alkaen keskiviikon sijaan. Katsotaan teemmekö sitten päiväretken Supetariin, Bračille. Tai mantereella jonnekin.

Eilinen matka vahvisti suunnitelman muutoksen. Ja tämä kaupunki. Se mitä olemme kuulleet muista saarista ja itse nyt kaksi nähneenä, voin luottaa siihen, ettei niissä tämän parempaa voi olla.

Tänä päivänä ajattelimme sitten mennä museoihin. Näitä tiedämme täällä olevan kaksi. Kaupungin museo ja Marco Polo museo.

Rauhallisesti sitten suuntasimme kohden vanhan kaupungin keskipistettä. Sitä korkeinta kohtaa, missä tiesimme kaupungin museon olevan.

Kirkkoa vastapäätä.

Turisteja oli yllättävän paljon liikenteessä. Lähinnä japapanilaisia. Mutta eihän meillä kiirettä ollut. Ajastaan saavuimme museon eteen ja ovelle vaan. Mutta eivät ne meille auenneet. Ei ollut oikeastaan edes varmuutta, mistä sinne pääsisi. Komeasti kyltti kuitenkin osoitti. Kaupungin museo.

Monella kielellä.

Emmehän tästä masentuneet, vaan läksimme yhtä ruotoa alaspäin, jos alhaalla olis joku kyltti. Ei ollut, mutta aika kiva galleria löytyi. Jatsia taustamusiikkina. Ihan kiva paikka lähellä katamaraanin satamaa.

Löytyy helposti.

Jatkoimme siis matkaa, mutta kävely tuo ruokahalua ja päädyimme ruokalaan. Ja ruokailun jälkeen vähän huilailemaan.

Etsimättä Marco Poloa.

Ja niin se löytyikin, kun lähdimme illan suussa kaupungille takaisin tarkoituksena lopuksi ottaa vähän pientä iltamukavaa. Se on aivan lähellä pitkiä portaita sinne vanhaan kaupunkiin. Kiva audio-ohjattu kierros vei meidät Marcon elämän tärkeisiin vaiheisiin.

Suosittelen.

Sittenpä olikin jo kiireisen viimeisen päivän ilta jo lopuillaan ja ruokailun jälkeen piipahdimme vielä niille iltamukaville.

 Olutta ja viskiä.

Paikan nimi on Servantes ja siellä on elävää musiikkia yleensä. Muttei tänään kun on lauantai. Ihmettelimme tätä. Asia selvisi kotimatkalla. Naapuribaarissa oli kai sitten jami-ilta tulossa.

Vuorottelevat kai.

Tätä kun tässä vuoren äärellä kirjoittelen, kuuluu alhaalta mieskvartetin laulua. Mennessämme näimme, että johonkin rannalla olevista laivoista suuntasi jokin juhlaväki. Kroatian lippukin liehui. Häät tai muuta. Se se varmaan oli. Tutun oloisia lauluja sieltä kuului.

Ja klapaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti