sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Musiikkiterapeutin muistelmat. Osa 12: Sukupuoli. 
 
Terapeutin sukupuoli on vaikea aihe. Kuitenkin koen tarpeelliseksi pohtia tätäkin. Sukupuoli terapiatyössä ei liity mitenkään ammatilliseen kompetenssiin. Kyse on lapsen kokemusmaailmasta ja sen huomioitsemisesta koko kuntoutuskaarella. 

Tosi asia on, että koulu-, hoiva-, sosiaali-, terapia yms. -alalla on sukupuolinen vinouma. Miehet eivät hakeudu näihin ammatteihin riittävässä määrin. Miksi? Tähän en edes yritä vastata. 

Voisi kuvitella, että näillä aloilla mies edustaisi samaa kuin suvussa eno. Äidin veli on lapselle pehmeä maskuliininen ilmiö. Sedät taas jatkavat suoraan isän miehistä kulttuuria. Lapsi kokee enon äidin kautta ja koska äiti vielä nykyäänkin edustaa hoivaa, muodostuu myös enosta lapselle pehmeämpi miehinen kuva. Kuva on ihanteellinen ei välttämättä realistinen. Siis omat äitikokemukset eivät muuta tätä ideaalia. 

Eikä tämä tietenkään tarkoita etteikö pehmeää linjaa olisi isänkin puolella. 

Etenkin näin naisvaltaisilla aloilla, jossa terapeutti työskentelee hyvinkin lähellä lasta herkän välineen - musiikin - kanssa, saattaa tämä suhde korostua. Miehen feminiiniset piirteet luovat lapselle kuvan turvallisesta miehestä. Miehestä, joka siis ei ole oman perheen tai suvun piiristä. Turvallisen välimatkan päässä. 

Täytyy muistaa, että terapioissa ovat lapset vakavan kasvua ja kehitystä vaarantavan häiriötilanteen vuoksi. Kasvatustehtävän vinoutuminen on hyvin erilainen eri perheissä, eikä syytä voi siis noin vain kotiin heittää. Asiantila on usein vain niin, että positiiviset miehiset mallit ovat näille lapsille useinkin tavoittamattomissa. Tein töitä aikana, jolloin vielä isoisien (ehkäpä isoisoiso-) mahdollinen traumaattinen perimä saattoi vaikuttaa lasten ydinperheen kasvuympäristöön haitallisella tavalla. Nimenomaan isän puolelta. Poikkeuksia tähänkin on, mutta se positiivinen kaanon, mikä oli joskus nähtävissä, löytyi kyllä äidin puolelta. Diagnoosit eivät myöskään selitä mahdollista deprivaatiota yksin. 

Kysymys kuuluukin nyt, kuinka tämä dilemma voidaan hallita? Ja onko tämä edes tärkeää? Ammattitaidosta ei siis voi olla kyse. Taitavaa terapeuttia, kuten muitakaan kuntoutuksen piirissä olevia ammattilaisia ei määritä sukupuoli. Määritellyt tehtävä- ja vastuualueet hoidetaan yleensä ammatillisesti. 

Vaikka lapsen sukupuoli ei tässä suhteessa ole merkittävä, koska sekä tytöt että pojat kaipaavat molempien vanhempiensa rakkautta ja huomiota, haluan painottaa, että suurin osa minun terapialapsistani oli poikia. Villejä, siis huomiota ja rakkautta useinkin väärin keinoin janoavia lapsia. Varmasti positiivista kiintymystä voi osoittaa sukupuolesta riippumatta, mutta miehen malli tässäkin kontekstissa lienee vähintään pohtimisen arvoinen.