keskiviikko 12. elokuuta 2015

Musiikkiterapeutin muistelmat. 4. luku: Opintoihin

Näin olin luullut.

Että vaisto ja humanistinen elämänkatsomus riittävät ihmisuhteiden hallintaan. Tästähän opetuksessa ja terapiassa niinkuin myös koko elämässä on kysymys. Luonnolliset kyvyt ja kasvatuksessa omaksuttu elämänasenne eivät ole aina riittävä väline vuorovaikutustyöhön.

Niin ja tietysti missä tahansa ammatissa tarvitaan vielä substanssin hallintaa: laajoja tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, kokemusta ja lisäksi aina vuorovaikutustaitoja. Kaikissa ammateissa.

Musiikkikoulun kokemukset katkaisivat kohdallani kamelin selän ja veivät sitten lopulta musiikkiterapiaopintojen pariin. Onnekseni uusi kurssi Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksella oli juuri tällöin alkamassa ja pyrkimiset käsillä. Hakemukseni hyväksyttiin ja sain kutsun.

Miksi ihmeessä...

Miksi ihmeessä noin perusteellisen musiikkikoulutuksen saanut pyrkii opiskelemaan musiikkiterapiaa? Kerroin syyksi vuorovaikutustaitojeni puutteet ja sen että ajattelin tämän koulutuksen laajasti vastaavan kokemaani kyvyttömyyttä tässä. Se oli se palanen, joka vahvistaisi ammatillisen osaamiseni.

Tai näin ainakin toivoin.

Ja näin kävikin. Prosessit kolmen vuoden aikana veivät kohti parempaa itsetuntemusta. Tärkein näistä oli koko koulutuksen ajan kestänyt ryhmäpsykoterapia. Koin, että nyt olin aivan oikeassa paikassa. Tätä olin tullut hakemaan. Lisäksi opin musiikkiterapiasta paljon asioita, joista olin aavistuksenomaisesti tiennyt, mutta joita en kuitenkaan hallinnut. Nyt vähäinen kokemukseni musiikkiterapian parissa vahvistui koulutuksessa ammatilliseksi kompetenssiksi, joka tulisi hyödyttämään myös taitojani musiikin- ja soitonopettajana.

Opin kyllä vielä musikillisestikin.

Klassisen muusikkokoulutuksen heikoin lenkki kohdallani oli improvisaatio. En ymmärtänyt asiasta yhtään mitään ennen tätä koulutusta. Kliinisen improvisaation opinnoissa aukeni tämäkin puoli. Tämä on toki vain yksi musiikkiterapian menetelmistä, mutta kohdallani tämä aukaisi portteja, jotka myöhemmin kypsyivät laajempaan innostukseen improvisaatiosta.

Musiikkiterapeutti, FM

Suoritettuani poikkeuskoulutuksen aloitin pikkuhiljaa töitäni musiikkiterapeuttina nimenomaan Kelan palvelun tuottajana. Lisäksi hakeuduin vielä syventämään opintojani progradun verran. Senhän tein alkoholistien parissa. Paradoksimusiikkiterapia on menetelmä, jossa musiikin kuuntelun ja keskustelun avulla tuetaan asiakkaiden kokonaiskuntoutumista. Tarkoituksenani oli jatkaa tätä vielä pidemmällekin, mutta Kelalta alkoi tulla niin paljon lapsiasiakkaita, etten ehtinyt enää keskittyä aikuispuolen haasteisiin.

LMT

Laaja-alainen musiikkiterapia oli kiinnostukseni kohteena nimenomaan lasten terapioissa ja aloinkin kehitellä menetelmää, joka vastaisi yksinkertaisesti ja kohdennetusti aina ko. lapsen tarpeisiin. Termillähän halutaan osoittaa, että terapeuttisessa vuorovaikutuksessa käytetään suunnitellusti ja laajasti erilaisia musiikkiterapeuttisia ja muitakin hyviksi koettuja terapeuttista lähestymistapoja sitoutumatta mihinkään tiettyyn metodiin. Silti kyseessä kohdallani oli hyvin tarkkaan pohdittu proseduuri prosessin läpiviemiseksi.

Mutta siitä tuonnempana.





lauantai 1. elokuuta 2015

Musiikkiterapeutin muistelmat. 3. luku: Välivuodet ja kypsyminen.

Tuo oivallus tavoitteen ensisijaisuudesta jäi elämään ja tuli myöhemmin ohjaamaan koko ammatillista musiikkiterapeuttista ajattelua ja toimintoja. Kiinnostus oli herännyt.

Mutta aika ei vielä ollut kypsä.

Sivarin jälkeen siirryimme perheen kanssa Helsinkiin. Sain näet töitä Suomen kansallisoopperasta järjestäjänä. Työn ohella tein jatko-opintojani Akatemiassa: lähinnä musiikin teoria-aineita, kuten kontrapunktia, soitinnusta jne. Olin innostunut tästä musiikin puolesta ja musiikkiterapia jäi aika vähälle.

En suorittanut mitään opintoja musiikkiterapiassa.

Sen sijaan kotona, kun meillä oli hoito- ja sijoituslapsia, käytin musiikkia myös terapeuttisesti.

Tai ainakin luulin niin.

Tavoite oli aina kuitenkin päällimmäisenä lapsen etu huomioiden. Aloin näissä jo kehitellä musiikkiterapeuttisia lauluja, jotka myöhemmin liitin käyttämääni metodiin. Tuolloin olin kuitenkin vielä hyvin kokematon.

Jota tosin en oivaltanut.

Siirryttyämme lopulta Pieksämäen seudulle, jossa aloitin työni kansalaisopiston musiikin opettajana, käytin myös kokemuksiani musiikin voimasta ja aloitimme kollegan kanssa erityisryhmien opintopiirit.

Varmaan ensimmäisinä Suomessa.

Edelleen pidin tietojani ja taitojani riittävinä tällaiseen toimintaan, joka ei siis ollut terapiaa. Sivutöinä opetin Partaharjun opistossa musiikkia, jossa musiikin terapeuttinen käyttö oli yhtenä johtoteemana.

Olihan toki muutakin.

Opetin myös trumpetinsoittoa Varkauden musiikkikoulussa. Nuoria poikia pääasiassa. Mopoikäisiä osin.

Silloin se tapahtui.

Eräs oppilas tuli tunnille kalman kalpeana ja sanoi ajaneensa mopollaan kolarin. Toimin hyvin vaistomaisesti ja rauhoittelin poikaa. Soitimme sitten kotiin ja kävimme kahvilla.

Siitä selvisin silloin.

Mutta jotain oli jo tapahtunut aiemmin. Koin itseni uupuneeksi tässä työssä, josta kuitenkin pidin. En tiennyt aina mitä olisi pitänyt näitten nuorten kanssa tehdä. Tukinnot saatiin kyllä tehtyä, mutta jotain jäi puuttumaan.

Musiikkikasvatuksesta.