22 musiikillista lastua (2025)

Juha Valve 1951-

Nämä pinenehköt teokset ovat syntyneet sävellystyön ohessa ikäänkuin lastuina isommasta puusta. Sopivat hyvin erilaiseen pienimuotoiseen esittämiseen ja improvisaation pohjaksi. 

Sävellykset ja mahdolliset sovitukset sekä sanoitukset ovat täysin omaa tuotantoa, joskin viittauksia muidenkin teoksiin saattaa esiintyä. 

1. An Other Rock
2. Blues
3. Dance Song
4. Doggish Life
5. Elephant Walz
6. Fly High
7. Friendship
8. Happy Molly
9. Have You Met Miss (Diana) Jones in Twin Peaks?
10. Hurlum Hei
11. Jamo’s Easy Dixy
12. Just Relax
13. Light And Soft Like A Feather
14. Loppulaulu
15. Perptuum Mobile
16. Rock
17. See The Light
18. Take It Easy Like A Cat
19. That’s Only Life
20. The Caroucell
21. In Vieux Chameau
22. Walk On The Beach
23. Walz On The Beach 
24. What’s The Difference?
25. Why Not, Bye The Way?

Lastenlaulut

Lastenlaulut ovat syntyneeet parin vuosikymmenen aikana musiikkiterapiakäyttöön, joten niissä on aina vähintään jokin pedagoginen juju. 

24 kappaletta

Näitten lisäksi olen säveltänyt (alunperin lapsilleni unilauluiksi) muutamia Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu - kirjan runoja. 

10 kappaletta

Näistä on saatavilla nuotit sanoin ja soinnuin ja näin ne voidaan totuttaa hyvinkin erilaisilla kokoonpanoilla. 

Seitsikkomateriaalit

Seitsikolle (perinteinen kokoonpano) olen valmistanut (soitintanut, sovittanut ja säveltänyt) vaihtelevasti musiikkia: on jazz-arreja, kevyitä pienkappaleita, mutta myös sinfonia ja muita klassisempia teoksia. 

Teosluettelo

Vaskisinfonia 

Joutsen (alttotorvi soolo)

Synnyinseutuni 

Pienkappaleita 

3 vihkoa  jazzstandardeja, kussakin 10 biisiä. 

Musiikkiterapeutin muistelmat.

Prologi

Nyt kun olen lopullisesti jättänyt taakseni KELA-terapeutin hommat, voisin alkaa kirjoittaa kokemuksiani ja näkemyksiäni musiikkiterapiasta Suomessa vuodesta 1987 eteenpäin. Tuolloinhan syksyllä aloitin musiikkiterapeutin opinnot Jyväskylän yliopistossa.

Koulutus oli poikkeuskoulutus ja toteutettiin osaviikkoisena kolmen vuoden ajan. Tämän päälle siten kukin harkintansa mukaan jatkoi maisteriksi ja joku aina tohtoriksikin asti. Itse jäin maisteriksi.
Suunnitelmia ja totista pyrkimystäkin on ollut suorittaa tohtoriopinnot, mutta ei kai enää sentään.

Tästä pyrkimyksestä oli sinällään hyötyä mm. pyrkimyksenä tiedon systemaattisemman hankintaan  ja sen analysointiin. Asioita alkoi katsoa tietyllä silmällä. Paljon tuli kerättyäkin, analysoitua ja pohdittua, mutta siihen se jäi.

...........
Keskeisintä työssäni musiikkiterapeuttina on ollut yksinkertaisesti vuorovaikutuksen rikastuttaminen asiakkaan ja itseni välillä tavoitteena itseni tarpeettomaksi tekeminen. Silloin terapian saattoi vasta lopettaa.

Asiakassuhteita näinä vuosina on ollut varmasti lähemmäksi ellei jopa yli sata, pääosin lapsia, jotka kasvoivat nuoriksi, jopa aikuisiksikin terapian aikana. Terapioiden kestot olivat vajaasta vuodesta vuosikymmeneekin.

Että kirjavaa oli.

Myös diagnoosien puolella.

KELA-yhteistyö alkoi 1990-luvun alussa, ja olinkin Pieksämäellä ensimmäinen palveluntuottaja musiikkiterapiassa. Eikä meitä silloin koko Suomessakaan montaa ollut.

.......
Jatkoa seuraa....

Vehkasaari, Joroinen 14.7.2015

…….

1. luku: Historia

Mutta mikään ei voi alkaa ilman historiaa ja arvostettavien ihmisten nimeämistä.

Musiikin terapeuttisista vaikutuksista tietävät kaikki. On tarinoita antiikin Kreikasta, Italiasta , Espanjasta. Nämä löytyvät alan teoksista, vanhoista ja uusista, eikä niitä ole syytä tässä kerrata. Mutta tärkeä asia, mitä (musiikki)terapia vaatii on terapeutti.

Eheyttävän työn tekijä.

Tähän tarvitaan koulutusta. Pelkkä vaisto ei riitä. Vaikka se onkin elinehto myös tässä ammatissa. Näitä vaiston ohjaamia ihmisiä sain tavata aloittaessani terapeutin uraani. Tärkeimpinä nostan kolme nimeä: Petri Lehikoinen, Kimmo Lehtonen ja Pekka Halonen.

Asiaansa vihkiytyneitä persoonia.

Petriinhän olin tutustunut jo Akatemian pedagogiikan opinnoissa, jossa jo vähän hajua sain musiikkiterapiastakin. Uranuurtaja ja suomalaisen musiikkiterapiakoulutuksen uranuurtaja. Surullista oli vain hänen tarpeettoman varhainen poismenonsa.

Mutta aina joku jatkaa.

Kimmo, ensimmäisenä musiikkiterapia-alan väitöskirjan tekijänä, on ollut innoittajanani tieteellisen työhön, vaikkakin tulokset ovat kohdallani vaatimattomat. Humanistina, muusikkona ja tieteen tekijänä hän loi myös minuun uskon musiikkiterapian voimaan voimattomien ihmisten kohtaamisessa.

Humanismi vs. ammatillisuus.

Pekka sai minut mukaan musiikkiterapiayhdistyksen toimintaan, jonka toiminnanohjaaja olin muistaakseni vuosikymmenen, ehkä vajaan. Samalla ymmärrykseni ammatillisesta musiikkiterapiasta selkiytyi. Pekka sai humanistin ymmärtämän ammatillisuuden. Työnohjauksen ja työnopetuksen sekä oman psykoterapian läpikäynti koulutuksessa antoivat vankat ammatilliset perusteet. Ilman näitä perusteellisia valmiuksia en olisi kyennyt toimimaan terapeuttina.

Ainakaan uskottavasti.

On myös monia, monia muita ystäviä ja kollegoita, joita arvostan, ja jotka varmasti yhtyvät näiden kolmen uranuurtajan esille nostamiseen.

……

2. luku: Ensikosketukset musiikkiterapiaan.

Kellokosken perinteiseen sairaalaan ohjattiin tutustumaan ensin. Varmaan näkivät päälle, ettei pojalla ole kokemusta alalta. Ja olin kyllä aika hämilläni.

No, onneksi se jäi.

Sitten tuli kutsu Suojarinteen keskuslaitokseen Suolahteen. Ei tutustumisia, eikä muutakaan. No, sinne menin ja jäin koko vuodeksi suorittamaan siviilipalvelustani musiikin ohjaajana. Käänne elämässäni.

Monin tavoin.

Suhtautuminen sivareihin laitoksessa oli hyvää ja meitä olikin useampia siellä palveluksessa.

Mutta se siitä.

Itse sain kokea musiikin maagisen mahdin kiertäessäni eri osastoilla laulattamassa porukkaa. Musiikkihetket olivat odotettuja tilaisuuksia.

Mutta kokematon olin.

Asukkaat herättivät minussa paljon erilaisia tunteita, enkä aina oivaltanut mistä kenkä puristi. Helpoimpia olivat vaikeimmin vammaiset, koska heille tuntui riittävän tämä pelkkä toiminta sinällään.

Suunnittelu puuttui.

Ja se näkyi sitten haastavampien asiakkaiden kohdalla, jotka saivat välillä voimakkaitakin tunnneryöppyjä pintaan.

Tavoitteet olivat ylimalkaisia.

Tai sitten niitä ei ollut. Sivariparka toimi välillä vain jukeboksina. Toiminnan sisältö korvasi tavoitteet. Tuntien rakenne oli vain kellon ajoissa. Ennakointi puuttui. Tilanteet alkoivat usein keskusradion sammuttamisella ja päättyivät se avaamiseen.

Silloin kyllä aloin jo oivaltaa.

Istunnon sunnittelu on koko homman ydin. Määritä tavoitteet, pohdi keinot ja simsalabim! Homma alkaa toimia ja tuloksiakin tulee. Niitä, joita etsitään ja haetaan. Tärkein tehtävä lopulta on tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Sen oivalsin.

……

3. luku: Välivuodet ja kypsyminen.

Tuo oivallus tavoitteen ensisijaisuudesta jäi elämään ja tuli myöhemmin ohjaamaan koko ammatillista musiikkiterapeuttista ajattelua ja toimintoja. Kiinnostus oli herännyt.

Mutta aika ei vielä ollut kypsä.

Sivarin jälkeen siirryimme perheen kanssa Helsinkiin. Sain näet töitä Suomen kansallisoopperasta järjestäjänä. Työn ohella tein jatko-opintojani Akatemiassa: lähinnä musiikin teoria-aineita, kuten kontrapunktia, soitinnusta jne. Olin innostunut tästä musiikin puolesta ja musiikkiterapia jäi aika vähälle.

En suorittanut mitään opintoja musiikkiterapiassa.

Sen sijaan kotona, kun meillä oli hoito- ja sijoituslapsia, käytin musiikkia myös terapeuttisesti.

Tai ainakin luulin niin.

Tavoite oli aina kuitenkin päällimmäisenä lapsen etu huomioiden. Aloin näissä jo kehitellä musiikkiterapeuttisia lauluja, jotka myöhemmin liitin käyttämääni metodiin. Tuolloin olin kuitenkin vielä hyvin kokematon.

Jota tosin en oivaltanut.

Siirryttyämme lopulta Pieksämäen seudulle, jossa aloitin työni kansalaisopiston musiikin opettajana, käytin myös kokemuksiani musiikin voimasta ja aloitimme kollegan kanssa erityisryhmien opintopiirit.

Varmaan ensimmäisinä Suomessa.

Edelleen pidin tietojani ja taitojani riittävinä tällaiseen toimintaan, joka ei siis ollut terapiaa. Sivutöinä opetin Partaharjun opistossa musiikkia, jossa musiikin terapeuttinen käyttö oli yhtenä johtoteemana.

Olihan toki muutakin.

Opetin myös trumpetinsoittoa Varkauden musiikkikoulussa. Nuoria poikia pääasiassa. Mopoikäisiä osin.

Silloin se tapahtui.

Eräs oppilas tuli tunnille kalman kalpeana ja sanoi ajaneensa mopollaan kolarin. Toimin hyvin vaistomaisesti ja rauhoittelin poikaa. Soitimme sitten kotiin ja kävimme kahvilla.

Siitä selvisin silloin.

Mutta jotain oli jo tapahtunut aiemmin. Koin itseni uupuneeksi tässä työssä, josta kuitenkin pidin. En tiennyt aina mitä olisi pitänyt näitten nuorten kanssa tehdä. Tukinnot saatiin kyllä tehtyä, mutta jotain jäi puuttumaan.

Musiikkikasvatuksesta.

……

4. luku: Opintoihin

Näin olin luullut.

Että vaisto ja humanistinen elämänkatsomus riittävät ihmisuhteiden hallintaan. Tästähän opetuksessa ja terapiassa niinkuin myös koko elämässä on kysymys. Luonnolliset kyvyt ja kasvatuksessa omaksuttu elämänasenne eivät ole aina riittävä väline vuorovaikutustyöhön.

Niin ja tietysti missä tahansa ammatissa tarvitaan vielä substanssin hallintaa: laajoja tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, kokemusta ja lisäksi aina vuorovaikutustaitoja. Kaikissa ammateissa.

Musiikkikoulun kokemukset katkaisivat kohdallani kamelin selän ja veivät sitten lopulta musiikkiterapiaopintojen pariin. Onnekseni uusi kurssi Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksella oli juuri tällöin alkamassa ja pyrkimiset käsillä. Hakemukseni hyväksyttiin ja sain kutsun.

Miksi ihmeessä...

Miksi ihmeessä noin perusteellisen musiikkikoulutuksen saanut pyrkii opiskelemaan musiikkiterapiaa? Kerroin syyksi vuorovaikutustaitojeni puutteet ja sen että ajattelin tämän koulutuksen laajasti vastaavan kokemaani kyvyttömyyttä tässä. Se oli se palanen, joka vahvistaisi ammatillisen osaamiseni.

Tai näin ainakin toivoin.

Ja näin kävikin. Prosessit kolmen vuoden aikana veivät kohti parempaa itsetuntemusta. Tärkein näistä oli koko koulutuksen ajan kestänyt ryhmäpsykoterapia. Koin, että nyt olin aivan oikeassa paikassa. Tätä olin tullut hakemaan. Lisäksi opin musiikkiterapiasta paljon asioita, joista olin aavistuksenomaisesti tiennyt, mutta joita en kuitenkaan hallinnut. Nyt vähäinen kokemukseni musiikkiterapian parissa vahvistui koulutuksessa ammatilliseksi kompetenssiksi, joka tulisi hyödyttämään myös taitojani musiikin- ja soitonopettajana.

Opin kyllä vielä musikillisestikin.

Klassisen muusikkokoulutuksen heikoin lenkki kohdallani oli improvisaatio. En ymmärtänyt asiasta yhtään mitään ennen tätä koulutusta. Kliinisen improvisaation opinnoissa aukeni tämäkin puoli. Tämä on toki vain yksi musiikkiterapian menetelmistä, mutta kohdallani tämä aukaisi portteja, jotka myöhemmin kypsyivät laajempaan innostukseen improvisaatiosta.

Musiikkiterapeutti, FM

Suoritettuani poikkeuskoulutuksen aloitin pikkuhiljaa töitäni musiikkiterapeuttina nimenomaan Kelan palvelun tuottajana. Lisäksi hakeuduin vielä syventämään opintojani progradun verran. Senhän tein alkoholistien parissa. Paradoksimusiikkiterapia on menetelmä, jossa musiikin kuuntelun ja keskustelun avulla tuetaan asiakkaiden kokonaiskuntoutumista. Tarkoituksenani oli jatkaa tätä vielä pidemmällekin, mutta Kelalta alkoi tulla niin paljon lapsiasiakkaita, etten ehtinyt enää keskittyä aikuispuolen haasteisiin.

LMT

Laaja-alainen musiikkiterapia oli kiinnostukseni kohteena nimenomaan lasten terapioissa ja aloinkin kehitellä menetelmää, joka vastaisi yksinkertaisesti ja kohdennetusti aina ko. lapsen tarpeisiin. Termillähän halutaan osoittaa, että terapeuttisessa vuorovaikutuksessa käytetään suunnitellusti ja laajasti erilaisia musiikkiterapeuttisia ja muitakin hyviksi koettuja terapeuttista lähestymistapoja sitoutumatta mihinkään tiettyyn metodiin. Silti kyseessä kohdallani oli hyvin tarkkaan pohdittu proseduuri prosessin läpiviemiseksi.

Mutta siitä tuonnempana.

……

5. luku: Ammattiin valmistuminen.

Kriittisyys osana ammatillisuutta

1990-luvun alkupuolella Suomen musiikkiterapiakenttä alkoi muotoutua ammatillisemmaksi sen myötä, kun Kela alkoi käyttää enenevässä määrin musiikkiterapeuttteja kuntoutustyössä ja pätevöittävää koulutusta alkoi olla enemmän. Koulutuksissa esiteltiin ja tutkittiin monenlaisia musiikkiterapeuttisia menetelmiä ilman, että näihin oltaisiin sitoutettu. Musiikkiterapiayhdistyksen toiminnanjohtajana jouduin kiusalliseen välikäteen luoviessani TMT ja LMT-musiikkiterapeuttien välimaastossa. Jostain syystä TMT oli noussut etulyöntiaseman muiden musiikkiterapiamenetelmien ohi. Itse olin kyllä omaksunut menetelmäksi ja lanseeraanutkin LMT -termiä vastapainoksi mielestäni suppeammalle TMT: lle. Syynä tähän oli - ja on vieläkin - se, että LMT on ajattelun viitekehys ja se sisältää laajasti erilaisia koettuja menetelmiä, joita jokainen terapeutti soveltaa itse omien asiakaittensa tarpeisiin. Koulutuksissa näitä menetelmiä esitellään ja harjoitellaan ahkerasti. Tämä antaa hyvän kuvan käytetyistä menetelmistä. Ongelmaksi nämä kääntyvät silloin, kun kriittisyys katoaa. TMT oli selkeästi oma koulutuksensa, mutta yleisesti sitä pidettiin liian kapea-alaisena erityisesti oman psykoterapian puuttumisen vuoksi. Kyseessähän oli vain yksi metodi. Sen tehokkuus on eri asia, kuin sen riittävyys yksistään musiikkiterapeutin vaativaan ammattiin. Tänä päivänä ymmärtääkseni TMT on erikoistumiskoulutus varsinaisen musiikkiterapeuttikoulutuksen päälle, joka antaa arvon tälle menetelmälle ja sen käyttäjille. Tarvetta LMT:lle muita menetelmiä yhdistävänä terminä ei näin enää ole. Menetelmiä on monia ja niihin kurssitetaan, mutta perusammattikoulutuksen on oltava laaja ilman sitoutumista yhteenkään metodiin. Krittisyyttä tarvitaan aina kuin myös avointa mieltä.

Kriisin laukeaminen yhdistyksessä

Kuitenkin, kähinästä huolimatta, yhdistys tarvitsi kaikki jäsenensä musiikkiterapia-asian eteenpäin viemiseksi. Eripura melkein lakkautti yhdistyksen, mutta asia onneksi saatiin korjattua ja sopu eri menetelmien välille palautetuksi. Sen jälkeen toiminta kentällä on ollut vakaata ja yhdistys on ajanut ammatillisen musiikkiterapian asiaa hyvässä yhteisymmärryksessä. Myös koulutukset ovat keskittyneet ja näin varmaankin laatua on saatu kehitettyä myös niissä. Itse en kylläkään enää vuosiin ole osallistunut yhdistyksen toimintaan lainkaan, mutta sivusta seuranneena näin olen päätellyt.

Koulutuksien kehitys

Koulutuksien sisältö ja laatukin varmaa vaihteli alkuaikoina paljonkin ja sisältöjä pyrittiin jo silloin tarmokkaasti yhtenäistämään koulutustuloksien parantamiseksi. Oma terapia, työnohjauskoulutus, työn opetus, psykologiset opinnot, muusikon valmiudet, kliininen improvisaatio jne ovat edelleen koulutusohjelmien ydintä, joilla ammatin perusteet varmistetaan. Nykyaikaiseen koulutukseen korkeakouluissa kuuluu sitten vielä yleisiä ja kaikille yhtenäisiä opintoja kielitutkinnoista tieteen tekemiseen. Tätä tekisi mieli vielä pohtia, koska kaikista ei tule esim. tutkijoita ja tämä pätevyysvaatimus saattaa jopa viedä käytännön terapeutteja pois kentältä. Musiikkiterapeutin työssä tarvitaan ennen kaikkea vuorovaikutustaitoja: asiakkaan kohtaamista musiikin keinoin ammatillisessa kontekstissa. Koko hoito perustuu tälle. Tutkimus- tai kielitutkinnot ovat sivuseikkoja, vaikkakin joillekin ja joissain tilanteissa tärkeitä.

Ajokortti ammattiin

Itse, saatuani valmiiksi kouluttautumiseni tämän vaiheen, en kuitenkaan ollut vielä varma osaamisestani ja katsonkin edelleen, että valmistuminen ammattiin on vasta lupa harjoitella tämän tekemistä itsenäisesti. Siksi työnohjaus on elintärkeä osa lopullista pätevöitymistä ja alkutaipaleella katsonkin tärkeäksi, että sitä antaa nimenomaan kokenut musiikkiterapeutti. Myöhemmin työnohjaajana voi toimia joku muukin terapia-alan ammattilainen ja näin tämä tärkeä ammatillinen suhde laajentaa näkemystä hoitointerventioista ja -prosesseista.

Rohkeus

Itse kouluttaessani musiikkiterapeuttteja törmäsin usein toiveeseen terapeuttisesta työkalupakista. Tätähän koulutukset rakentavatkin, mutta työvälineiden käyttö on terapeutin omassa harkinnassa. Valmiita malleja ei sinällään ole, on vain vaihtoehtoisia esimerkkejä. Valmius ja rohkeus omien terapiaproseduurien kehittämiseen onkin mielestäni koulutuksien tärkein tehtävä. Rungon työlle muodostavat suunnittelu, hallittu prosessien läpivienti ja jälkihuolto. Tämä viimeksi mainittu meinaa jäädä vähemmälle jo siitäkin syystä, ettei sitä välttämättä enää rahoiteta. Toki terapeutti voi tehdä suunnitelmat huomioiden myös tämän. Ongelmaksi voi muodostua esim. Kelan asiantuntijalääkärin mielipide, koska akuutti hoitotarve on usein jo loppunut. Musiikkiterapia voi kuitenkin olla ainoa mahdollinen aktiviteetti - jopa lääke - elämänhallinnan ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi.

……

6. luku: Opintojen jatkaminen.

Gradu

Olin onnellisessa asemassa, koska toimin koko opiskelun ajan ja sen jälkeenkin kansalaisopiston opettajana, apulaisrehtorina ja osan aikaa myös rehtorina. Näin pystyin jättämään vielä varsinaisen terapiatyön vähiin. Tein sitä jo jonkin verran hapuillen ja mm. Kelan palveluntuottajana tein ensiterapiani. Osan opetustyöstäni olin jo aiemmin tehnyt musiikin kuunteluryhmien kanssa ja valmistumisen jälkeen sain idean alkaa tehdä tätä myös paikallisessa alkoholistien kuntoutuslaitoksessa Tyynelässä.

Ylempää korkeakoulututkintoa tarvitsin rehtorikoulutusta silmällä pitäen, mutta olin myös hyvin kiinnostunut musiikin mahdollisuuksista vaikeitten sairauksien hoidossa. Alkoholismi oli ja lienee edelleen aika kiistelty sairaus syiltään. Itse olin hyvinkin vakuuttunut ympäristön vaikutuksista sen syntymiseen epäonnistuneen coping-prosessin seurauksena. No, tämä on nyt sivuseikka, mutta asiasta kiinnostuneet voivat etsiä käsiinsä graduni "Paradoksimusiikkiterapia alkoholistien kuntoutuksessa".

Tein tutkimusta varten tarkan rungon edeltävine tiedonkeruineen ja jälkihuoltoineen tärkeimmän eli kuunteluprosessin havaintojen tueksi. Jouduin oikein kamppailemaan, pitääkseni istuntojen prosessit ja tutkimushavainnot erillään toisistaan. Vilpitön tavoitteeni oli asiakkaiden kuntoutuminen, mutta tutkimushanke häiritsi välillä objektiivista havaitsemista. Sain hyvää ohjausta työlleni, joka kesti kolmisen vuotta ja mielestäni myös löysin yhden keinon tämän vaikean sairauden hoitoon. Suunnitelmat tämän hoidon jatkojaksoillekin ehdin jo tehdä, mutta Kelan palveluntuottajana lasten terapiat veivät huomioni.

Opittua

Tässä hankkeessa havaitsin selvästi, että tutkimus haittaa helposti itse terapiaprosessin hallintaa ja tutkimuksen motiivit saattavat jopa ohjata havaintoja. Muistiinpanot, videointi ja objektiivinen esitieto sekä henkilökunnan kanssa käydyt laajat analyysit auttoivat kyllä pysymään asiassa eli terapiassa ja löytämään olennaisia asioita kunkin asiakkaan ongelmista.

Gradun tasoinenkin tutkimus vaatii aikaa keskittyä tutkimukseen, koska työ terapeuttina  jo sinällään on todella haastavaa ja vastuullista. Tutkimuksen laatu kärsii helposti, jos samaan aikaan on useita terapiaprosesseja käynnissä. Ja tällainen "kärkihanke" helposti vaarantaa muitten terapioiden hallintaa.

On siis tärkeää, että tutkimukseen keskitytään tutkijana. Oman työn tutkiminen on kaksipiippuinen juttu ja parempi musiikkiterapian kehittymisen kannalta olisikin, että terapeutit hoitavat ja tutkijat tutkivat. Terapeutin ryhtyessä tutkijaksi, on siihen varattava riittävästi aikaa ja muita tutkimuksen kannalta oleellisia resursseja.

Terapeutti taas tarvitsee koko taitonsa ja persoonansa vuorovaikutuksen ylläpitoon terapian tavoitteita silmällä pitäen. On siis tehtävä valinta kumpaa milloinkin tekee, vai tekeekö vain toista. Jo opiskelun aikana.

……

7. luku: Valinnan vaikeus.

Kelan avattua mahdollisuuden musiikkiterapian palveluntuottajaksi täysimittaisesti 1990-luvun puolivälissä oli luonnollista laajentaa terapiatoimintaa sen osoittamiin tarpeisiin. Tämä tarkoitti kohdallani vaikeammin vammaisten lasten terapioita. Myös terveyskeskukset ja jopa vakuutusyhtiöt rahoittivat musiikkiterapioita uudelle vuosituhannelle siirryttäessä. Sittemmin työskentelin 75 prosenttisesti kelan palveluntuottajana.

Valitsin siis kliinikon osan tutkijan työn sijaan. Erityisesti en tätä silloin oivaltanut ja teinkin gradun jälkeen paljonkin suunnitelmia väitöskirjan suhteen. Lupa tähän tuli ja aloinkin suunnitelmallisemmin kerätä aineistoa ja hankkia taitoja tähänkin tehtävään. Välillä aika ja voimat riittivätkin tutkimushankkeen edistämiseen etenkin, kun aiheeseen pystyin kytkemään käytännön musiikkiterapiatyöni kehittämisen. Valinnan vaikeus tuli sitten vastaan: en voinut tehdä valintoja, joita tutkimustyö olisi vaatinut. Lasten tarpeet ja oikeus hoitoon ohittivat monet ideani mittauksista ja verrokkiryhmistä. En vain löytänyt enää mieltä tutkimuksen eteen työskentelyyn. Sitä vastoin mt-menetelmäni sisäinen havainnointi ja terapian tulosten arviointi kehittyivät käytännön työn avulla. Kehittelin tarkan proseduurin terapian pitkiinkin läpivienteihin, mutta kuitenkin huomioiden lasten tarpeiden ensisijaisuuden. Keskiössä tässä oli yhteistyö lasten arkipäivän ihmisten kanssa. 

Valinnan vaikeus säilyi kuitenkin ja vapaa-aikani sekä lomani pyrin edistämään tutkimushankettani vuosi vuoden jälkeen. Monet käsikirjoituksen ja muut suunnitelmat tein, mutta valmista niistä ei tullut. Ohjaus tähän työhön olisi varmaankin ollut tarjolla, mutta senkin organisoiminen olisi vienyt aikaa ja ollut pois aktiivityöstäni. Täytyy muistaa, että tein myös opettajan / rehtorin tehtäviä terapiatyöhön ohella (vai kummin päin se oli) aina eläkepäiviini saakka. 

Kaikesta huolimatta tutkimushankkeista oli hyötyäkin. Kriittinen tiedon kerääminen ja analysointi kehittyivät näiden vuosien aikana. Ja vieläkin mielessäni itää mahdollisuus saattaa työni loppuun. 

Nythän voisin sen valinnan tehdä. 

……

8. luku: Kontaktien kirjo.

Musiikkiterapeutin työssä on keskiössä asiakas. Asiakas on lapsi. Minun terapioissani oli näin. Näin lapsen perheen vanhemmat ja mahdolliset sisarukset liittyvät joukkoon. Myös mummot, vaarit ja muut sukulaiset sekä naapurit ovat mukana lapsen elämässä. Lapsi käy yleensä jo koulua, koska terapiat aktivoituvat usein vasta koulun alun tietämissä. Näin lapseen liittyy opettaja ja koulun muu henkilökunta. Kouluun lapsi useinkin näin maalaisterapeutin kohdalla tulee taksilla tms. Yksi tai useampi kontakti lisää. Lapsi käy säännöllisesti lääkärin pakeilla. Montakohan kontaktia sieltä tulee? Entä sosiaalipuolen työntekijät? Kuntoutuksen rahoittaa joku, joka on kiinnostunut kuntoutuksen edistymisestä monellakin tavoin. Taas lisää kontakteja. Toivottavasti lapsi voi myös harrastaa jotain. Lisää kontakteja. Sitten toivottavasti on vielä kaverit. Myös kaupat ym. palvelut joutuvat tekemisiin lapsen kanssa. 

Siis helposti jo pelkästään lapsen arjessa pyörii kymmeniä ihmisiä. Hyvin erilaisia. Kohtaamistiheydet vaihtelevat. Osan lapsi tapaa päivittäin, osan viikoittain, osan kuukausittain ja osan kerran pari vuodessa. 

Paradoksi tässä on se, että mitä vaikeammasta vammasta on kyse, sitä enemmän näitä kontakteja vain on oltava. Homma ei toimi muuten. Konkreettisesti tämän voi todeta kuntoutuskokouksissa, jossa voi helposti olla kymmenenkin kuntoutuksen asiantuntijaa paikalla pohtimassa kuntoutuksen tuloksia ja jatkotoimenpiteitä. Josta löytyy taas paradoksi. Hyvinkin harvoin lasta näkevät puhuvat hänen asioistaan suurella tietämyksellä pelkkien raporttien tai lyhyehkön tapaamisen pohjalta. Mutta näin systeemi toimii kuitenkin, jos asiat hoidetaan hyvin. Se on kuntoutuksesta vastaavan tahon vastuulla.

Kaikkia kontakteja  siis lapsi ei toki säännöllisesti tapaa, puhumattakaan terapeutti, mutta kaikki nämä kontaktit, satunnaisetkin, terapeutti joutuu työssään lapsen kanssa huomioimaan. Aika usein jopa utelemaan lähiaikojen tapahtumia. Etenkin, jos jotain outoa tulee esille. Koulun tms. kanssa kommunikointi yleensä kyllä sujuu. Parhaimmillaan terapeutti koetaan osaksi työyhteisöä. Tämän asiantilan tiedostaminen on tärkeää ja yhteistyö onkin organisoitava parhaan mahdollisen vuorovaikutuksen turvaamiseksi ja terapialle asetettujen tavoitteiden optimoimiseksi.

Tämä on terapeutin tehtävä oman työnsä osalta. Järjestelmä vaatii tiettyjä proseduureja (mm. lääkäri ja kela raportit), mutta käytännön tasolla terapeutin on otettava vastuu työstään ja aktiivisesti huolehdittava tähän liittyvien oleellisten asioiden tiedottamisesta molempiin suuntiin. 

…….

9. luku: Yhteistyön organisoimisen malli.

Yhteistyötasot

Kun asiakkaan ympärillä on kymmeniä erilailla organisoituvia kontakteja, on asiaan puututtava aktiivisesti onnistuvan, tavoitteet saavuttavan terapian turvaamiseksi. Terapeutin on keskityttävä lapseen, mutta yhteistyössä eri tahojen - tasojen - kanssa. 

Luottamuskerroin

Tasojen luottamuskerroin kuvaa ammatillista, tunnepohjaista vuorovaikutusta terapeutin ja tason toimijoiden kanssa. Tasojen luottamuskerroin on erilainen, ja koska terapioissani asiakas oli lapsi, ovat lapsen arkeen liittyvät ihmiset tärkeimpiä kumppaneita korkeammalla luottamuskertoimella. Näitä ovat kotona vanhemmat ja sisarukset, ydintaso ja koulussa opettaja, avustajat ja mahdolliset muut terapeutit eli arkitaso.

1. Ydintaso 

Luottamuskerroin suuri

Ihan terapian alkuvaiheessa vanhempien ja perheen rooli on keskiössä luottamuksen luomiseksi. Lapsen on koettava terapeutti turvalliseksi ja siksi alussa on aina tavattava lapsi vanhempiensa kanssa. Kerta riittää aloitukseen. Vuoden kiertoon näitä on syytä varata väh. neljä. Tällöin sovitaan terapian etenemisen tarkastuspisteet eli muut vanhempainohjauskerrat, tiedottamisen tavat ja erityisesti tavoite alustavasti. Samassa yhteydessä terapeutti esittelee istunnon sisältöä, kulkua ja välineistöä. 

2. Arkitaso

Luottamuskerroin kohtalainen

Tämän jälkeen sovitaan koulun tms. henkilökunnan kanssa terapian käytännön järjestelyistä, pohditaan asiakkaan käytännön haasteista tavoitteiden suuntaa ja luodaan rutiinit tiedonvaihdolle. Myös mahdolliset muut terapeutit huomioidaan tässä vaiheessa, vaikka käytännössä heidät tapaa vain kuntoutuskokouksissa. Tämä taso on terapian toteuttamisen kannalta kaikkein tärkein "voimarengas" ja koska tapaamiset ovat säännöllisiä, voi terapian etenemistä ja tavoitteiden mukaisia toimia hyvinkin tarkasti seurata ja kehittää.

3. Hallintotaso

Luottamuskerroin pieni

Lääkäri vastaa kuntoutuksesta, mutta ei terapeutin kannalta ole keskiössä. Kuntoutuskokouksissa on kuitenkin hyödyllistä pohtia hänen kanssaan myös tiedottamisen rutiineja ja hälytysrajoja. Lääkärinlausunto on pohjustanut terapian tavoitteiden suunnittelua, mutta vain pohjustanut. Terapeutti pohtii terapian sisällöt, tavoitteet ja keinot, mutta diagnoosi antaa tähän vain vähän työkaluja. Keskiössä tulee olla käytännön haasteet ja haitat, jotka estävät lapsen mahdollisimman iän mukaisen olemisen. 

4. Rahoitustaso

Luottamuskerroin vähäinen

Kaikkein vähiten käytännön terapiaan vaikuttaa terapiapalvelun tilaaja, mm. KELA, ja kontaktit tämän kanssa ovatkin hyvinkin tarkasti sopimuksilla normitettuja eivätkä saa missään tapauksessa vaikututtaa istunnon käytäntöihin. Terapiatiheys, -kerrat ja näistä raportointi ovat rutiineja, jotka kuitenkin turvaavat terapian suunnitelmallisen etenemisen. 

Eräs mielenkiintoinen ja vaikuttava nimenomaan KELA-terapioihin liittyvä kontakti on asiantuntijalääkäri, jota kukaan ei kohtaa, mutta joka käytännössä on keskeinen terapian jatkuvuuden kannalta. Kokemuksesta tiedän että terapioita on katkaistu pelkästään pienen paperilla olevan puutteen vuoksi. Ja nimenomaan ko. asiantuntijan toimesta. 

Urani loppuvaiheessa KELA lanseerasi GAS-menetelmän terapian laadun kehittämiseksi, mutta vähäiselläkin kokemuksella koen tämän ongelmalliseksi etenkin avopuolella. 

Mutta tämäkään ei määrittele istuntojen sisältöjä. Vain tavoiteltavia muutoksia. 

5. Yhteiskunnan taso

Luottamuskerroin olematon

Tämähän pitää sisällään laajoja hoitoon ja kuntoutukseen liittyviä linjauksia, joiden vaikutus toki yksittäiseenkin terapiaan voi olla suuri. Mutta terapeutin ja aktiivisen terapian toteuttamisen kannalta tämä on vain kaukainen säännöstö, joka toki olisi pääosin tunnettava. Tämän hetken SOTE-päätökset saattavat vaikuttaa yksittäisen terapeutin asemaan samoin kuin ammattinimikesotkut. 

Eri tasojen välinen kommunikointi

Eri tasot kommunikoivat luontevimmin viereisten tasojen kanssa. Poikkeuksena ovat vanhempien kontaktit mm. hoidosta vastaaviin ammattilaisiin ja KELAan. Näin terapeutti terapian aktiivivaiheen aikana pitää yhteyttä säännöllisesti omalla tasollaan sisäisesti, mutta myös ydin- ja hallintotasoon sovitusti. 

……

10. luku: Terapeuttinen rakkaus. 

Varmaankin yksi vaikeimmista asioista terapiaurallani oli lapselle osoitettavan välittämisen dynamiikka terapiassa. Annoin tälle jo varhain nimen: terapeuttinen rakkaus. 

Terapeuttinen rakkaus muistuttaa vanhempien rakkautta lapsiinsa. Se sisältää huolta, hoivaa ja välittämistä. Ero on vai siinä, missä kuvainnollisesti vanhemmilla on sydän keskellä aivoja, on terapeutilla tasan päinvastoin: aivot ovat keskellä sydäntä. Kyse tässä on ammatillisesta vuorovaikutuksesta, jonkinlaisesta tunnepesästä.

Musiikkiterapiassa tämän tiedostaminen on oleellista. Musiikki on vuorovaikutusta - tunnetta ja rakennetta - ja siksi välillä vaikutuksiltaan jopa arvaamatonta. Asiakkaasta välittäminen aktiivisessa, tavoitteellisessa vuorovaikutuksessa vaatii terapeutilta perusteellista koulutusta ja kokemusta. Istunnoista saattaa helposti tulla toisaalta joko ulkokohtaisia tai sitten liian mukaansa tempaavia, vain asiakasta (ja jopa vanhempia) miellyttämään pyrkiviä harjoituksia. 

Terapeutilla tulee olla vain ammatillinen (tunne)suhde asiakkaaseensa. Sehän voisi olla kylmä ja etäinen. Siis "ammatillinen" sanan huonoimmassa merkityksessä. Toinen ääripää on lämmin ja läheinen, siis "epäammatillinen". Kuinka siis tasapainoilla näiden välillä? Aidosti, mutta ammatillisesti. 

Terapeutin kompetenssin voisi ajatella koostuvan kolmesta ulottuvuudesta: luontaiset ominaisuudet, ammattiosaaminen ja työkokemus. Kaikkia näitä kehitetään koulutuksessa. On sanomattakin selvää, että kokemuksen kasvaessa varmuus asiakkaan kohtaamiseen paranee, mutta asioiden hallinta ja syvällinen ymmärrys vaatii jatkuvaa ammatillista itsetutkiskelua mm. työnohjauksessa. Myös systemaattinen musiikkiterapiatutkimukseen perehtyminen lisää luonnollisesti ammatillista kompetenssia. 

Lapsi on terapiassa omien haasteittensa, vajeittensa vuoksi. Musiikin tehtävänä on fokusoida nämä terapeuttisessa vuorovaikutuksessa kuntouttavaan prosessiin. Matka on pitkä. Aina. Terapeutti tietää suunnan, mutta lapsi määrittää nopeuden. Oikotietä ei ole, ellei musiikkia lueta sellaiseksi. Musiikin ominaisuus on näet katalyysi: se voi viedä läpi harmaan kiven.

Lukko on saatava kuntoon jo olemassa olevien avainten avattavaksi. Tämä prosessi onnistuu ainoastaan ja vain tiedostavan, terapeuttisen rakkauden avulla. 

…….

11. luku: Kokemus. 

 

Yli 20 vuoden työssä ammatillisena terapeuttina opin, että se, mitä aika ja tehty työ tuo, on kokemus. Hyväkin koulutus antaa vain valmiudet ammatilliseen vuorovaikutukseen. Kokemuksen myötä ja hyvässä ammatillisessa työnohjauksessa vasta varmuus tähän saavutetaan. Dynaamista nöyryyttä tarvitaan myös aimo annos. On tunnettava vahvuutensa, mutta myös uskallettava myöntää ja korjata virheensä, muuten ne pilaavat tämän tärkeän kehityksen. Virheitä tehdään aina. Tärkeää on vain, kuinka niistä selvitään eteenpäin. 

Kokemuksen myötä myös kyky havainnointiin ja olennaisiin asioihin paneutumiseen paranee. Ammatillisessa vuorovaikutuksessa omat intressit ovat luonnollisesti ja tietoisesti taka-alalla. Hyvää tarkoittava hyysääminen, eteen tekeminen ja puhumattakaan sääli eivät tähän sovi. Ymmärrys ja lämmin myötätunto ovat eri asioita ja kuuluvat ammatillisuuteen. On nähtävä ja ennakoitava: toimittava ennen kuin lapsi tekee jotain odottamatonta. Yleensähän se on ei-toivottua. Mutta näilläkin teoilla on tarkoituksensa, joita pohtimalla perimmäiset ideat saattavat löytyä. 

Monet elämänkatsomuksiin liittyvät hyveet eivät myöskään millään muotoa sovi tietoiseen ammatilliseen terapeuttiseen vuorovaikutukseen. Musiikin kanssa tämä vielä korostuu: on tarkkaan pohdittava käytetyn materiaalin soveltuvuus juuri kyseiselle asiakkaalle. Olisi sitten kyse aikuisesta tai lapsesta. On ymmärrettävä musiikin henkilöhistoriallinen vaikutus eli tilanteet, joissa sitä on jo saatettu kuulla. Tai paremminkin koettu. Näet kaikki ne asiat, jotka johonkin kappaleeseen ovat liittyneet - hyvät ja pahat - ovat ammatillisessa vuorovaikutuksessa ilman tietoa hallitsematon elementti. Kokemuksen myötä tätä oppii käyttämään ja hyödyntämään tarvittaessa esim. kulttuurisidonnaisuuden kautta. Aina voi olettaa jotain reaktiota. Sen toteutuminen tai ei toteutuminen antaa tietoa, jolla voi edetä tavoitteellisesti. Yleispätevää hoitavaa musiikkia ei ole. Eikä tuhoavaakaan. Terapiassa. 

Odottaminen on terapeutin työtä. Asiat etenevät ajallaan. Aina. Alun mahdollinen kaaos järjestyy ajan mittaan etenkin musiikkiterapiassa pian yhteiseen tekemiseen esim. laulaen, soittaen tai tanssien. Tästä vasta tekeminen voi alkaa. Tässäkin auttaa kokemus. 

Kuin myös tilanteessa, jossa kapinaa ei esiinny. Se on petollinen ja vanhaa Aatamia hyväilevä tila. Hoitava haastaminen on kova laji. Siinä on vastakkain aina kaksi kovaa. Mutta se on ainoa mahdollisuus etenemiseen. Maanittelu, lahjominen, uhkailu tms ei ole ammatillista. Palkitseminen, ymmärtäminen ja myötäeläminen on. Jollain keinolla on päästävä asiakkaan nahkoihin, jotta vuorovaikutus voi käynnistyä. Kun lapsi alkaa vaikkapa rummuttaa selkeästi yhteistyössä on pää saatu auki.  

Kokemuksen myötä taito istunnon rakenteesta kiinni pitämiseen paranee, jolloin haastaminenkin toimii turvallisena elementtinä. Tutut proseduurit auttavat ja ne vievät istuntoa ja koko terapiaa hallitusti eteenpäin. Itse käytin ohjeena: lapsi tuodaan terapiaan, terapeutti pitää hänet siellä. Tähän tarvitaan vuorovaikutustaitoja: ennakointia, suunnittelua ja tyytyväisyyttä tuovaa toimintaa. 

Ja kokemusta.

……

12. luku: Sukupuoli. 

 

Terapeutin sukupuoli on vaikea aihe. Kuitenkin koen tarpeelliseksi pohtia tätäkin. Sukupuoli terapiatyössä ei liity mitenkään ammatilliseen kompetenssiin. Kyse on lapsen kokemusmaailmasta ja sen huomioitsemisesta koko kuntoutuskaarella. 

Tosi asia on, että koulu-, hoiva-, sosiaali-, terapia yms. -alalla on sukupuolinen vinouma. Miehet eivät hakeudu näihin ammatteihin riittävässä määrin. Miksi? Tähän en edes yritä vastata. 

Voisi kuvitella, että näillä aloilla mies edustaisi samaa kuin suvussa eno. Äidin veli on lapselle pehmeä maskuliininen ilmiö. Sedät taas jatkavat suoraan isän miehistä kulttuuria. Lapsi kokee enon äidin kautta ja koska äiti vielä nykyäänkin edustaa hoivaa, muodostuu myös enosta lapselle pehmeämpi miehinen kuva. Kuva on ihanteellinen ei välttämättä realistinen. Siis omat äitikokemukset eivät muuta tätä ideaalia. 

Eikä tämä tietenkään tarkoita etteikö pehmeää linjaa olisi isänkin puolella. 

Etenkin näin naisvaltaisilla aloilla, jossa terapeutti työskentelee hyvinkin lähellä lasta herkän välineen - musiikin - kanssa, saattaa tämä suhde korostua. Miehen feminiiniset piirteet luovat lapselle kuvan turvallisesta miehestä. Miehestä, joka siis ei ole oman perheen tai suvun piiristä. Turvallisen välimatkan päässä. 

Täytyy muistaa, että terapioissa ovat lapset vakavan kasvua ja kehitystä vaarantavan häiriötilanteen vuoksi. Kasvatustehtävän vinoutuminen on hyvin erilainen eri perheissä, eikä syytä voi siis noin vain kotiin heittää. Asiantila on usein vain niin, että positiiviset miehiset mallit ovat näille lapsille useinkin tavoittamattomissa. Tein töitä aikana, jolloin vielä isoisien (ehkäpä isoisoiso-) mahdollinen traumaattinen perimä saattoi vaikuttaa lasten ydinperheen kasvuympäristöön haitallisella tavalla. Nimenomaan isän puolelta. Poikkeuksia tähänkin on, mutta se positiivinen kaanon, mikä oli joskus nähtävissä, löytyi kyllä äidin puolelta. Diagnoosit eivät myöskään selitä mahdollista deprivaatiota yksin. 

Kysymys kuuluukin nyt, kuinka tämä dilemma voidaan hallita? Ja onko tämä edes tärkeää? Ammattitaidosta ei siis voi olla kyse. Taitavaa terapeuttia, kuten muitakaan kuntoutuksen piirissä olevia ammattilaisia ei määritä sukupuoli. Määritellyt tehtävä- ja vastuualueet hoidetaan yleensä ammatillisesti. 

Vaikka lapsen sukupuoli ei tässä suhteessa ole merkittävä, koska sekä tytöt että pojat kaipaavat molempien vanhempiensa rakkautta ja huomiota, haluan painottaa, että suurin osa minun terapialapsistani oli poikia. Villejä, siis huomiota ja rakkautta useinkin väärin keinoin janoavia lapsia. Varmasti positiivista kiintymystä voi osoittaa sukupuolesta riippumatta, mutta miehen malli tässäkin kontekstissa lienee vähintään pohtimisen arvoinen. 

Orkesterisävellykset

Aluksi

Sävellystyöni klassisen musiikin parissa aloin eläkkeelle jäätyäni ja ensimmäinen teokseni Vehkasaari syntyikin ko. vuonna 2014.

Koulutuksen moiseen (harrastukseen) hankin Sibelius Akatemiassa jatko-opintojen merkeissä. Siis kontrapunktia, soinnutusta, soitinnusta jne. Muuten olen (itse)oppinut säveltäjä. En siis opetettu. Sävellys- ja sovitustyö musiikinopettajan tehtävissäni ja teatteriproduktioissa reilun 30 v aikana antoi eväitä tuottaa myös laajempia teoksia. Myös klassisella puolella. 

Nimitänkin itseäni mielelläni ammatilliseksi amatööriksi (lue: musiikin rakastaja). Ja niinpä haenkin edelleen alati uusia väyliä musiikilliselle ilmaisulleni. 

Tässä blogisarjassa selvitän alkusyitä teoksilleni. Musiikillisia analyysejä en tee enkä selitä. Tapani säveltää on kuvailla ja kertoa, ja tarina määrittääkin tyylin ja kokoonpanon. 

Toiveena toki, että joku kiinnostuisi tutkimaan niitä kuitenkin tarkemmin myös musiikillisesti  ja ehkäpä esittämäänkin. 

——————————

Seuraavassa orkesteriteokset valmistumisjärjestyksessä. 

——————————-

Vehkasaari

(2014)

Vehkasaari on viisiosainen sarja käyrätorvelle ja jousiorkesterille. Toimii toki myös soolokvintetillä. (Kyseessä ei ole konsertto torvelle, vaan nimenomaan sarja ko. kokoonpanolle.)

Teos on musiikillinen kuvaus mökkisaaremme kesäisestä päivästä auringon noususta auringon nousuun… 

1. Aamu

Jousten autereinen huokaus antaa aavistuksen aamunkoista. Yö pitää vielä kevyessä otteessaan, mutta antautuu pikkuhiljaa lintujen kasvavan konsertin saatellessa auringon nousuun ja päivän täyteen kesäaamun kirkkauteen: luonnon riemu uuden päivän alusta on ylimmillään!

2. Maavesi

Juuri nousseen auringon kehrä ja tuulenvire leikittelevät järven tyynellä pinnalla, jossa joutsen soljuu hiljalleen, rauhassa ja ylväästi. Aamu-uimari soljahtaa suloiseen veteen. Kaukaa jostain järven toiselta laidalta kuuluu kuikan ikuista laulua: kuu-ikka, kuu-ikka, kuu-ikka… Tuulenvire alkaa vahvistua ja nousee ja nousee - jo nousee aallokkokin, joutsen hakeutuu tuulensuojaan luodon taa, mutta vielä hetken voi kuulla kuikan tuulen alle haipuvan laulun yli järven nousevan pauhun. Luonto näyttää nyt voimaansa ja hetken vielä nousee, kunnes  vähitellen puhaltaa itse itsensä uuvuksiin. Vesi tyynettyy ja laiturilla luonnon suurta näytelmää seurannut uimari katselee mietteissään yksinäistä joutsenta sen lipuessa pitkin lahden tyyntä pintaa - etsienkö, kaivaten?

3. Metsän leikit

Koira juoksee, juoksee, juoksee - juoksee metsässä ristiin rastiin - etsiikö ystävää? Pysähtyy välillä, kuuntelee, kuuntelee, kuuntelee: mökin äänet sekoittuvat vaimeten lintujen konserttiin: mikä riemu ja vapaus! Taas juoksee, juoksee läpi kuusikon, hyppii yli kivien - keveästi lähes lentäen ympäri saarta uupumatta, nauttien. Päivä on jo kiertynyt pitkälle yli puolen päivän, varjot alkavat pidentyä, mutta vielä on päivää ja kesää jäljellä. Vielä voi etsiä ystävää…

4. Tanssivat koivut 

Kauempana kuusikon keskelle on eksynyt kaksi koivua toisiinsa kietoutuneena - kuin tanssiin valmiustautuen. Hiljakseen, hiljakseen, välillä pysähtyen, yhteistä rytmiä etsien. Sitten tanssi pääsee vauhtiin. Sulavasti koivut tanssivat ikiaikaista tanssiaan. Pian koko metsä yhtyy tanssiin, joka hurjenee ja hurjenee, ympäri, ympäri, ympäri. Vähitellen, kuusten latvojen tummuessa, tanssi laantuu ja loppuu. Olipa juhlaa!

5. Peikkometsän ilta ja yö

Pimeys on jo laskeutunut. On hiljaista. Mutta nyt: mitäs tuolla tapahtuu? Pump, pump, pump-pu-pum - huuuu. Ja uudelleen. Ja uudelleen.  Peikkometsän bakkanaalitko alkavat? Pimeä on jo kyllä ehtinyt Peikkometsään asti kun taas mökin väki on jo vetäytynyt pihapiiriinsä. Mutta tämä metsänväki ei nuku, ei: buffonäyttämö avautuu! 

Aluksi hillittyä, välillä pysähtyvää liikettä, kuin tunnustellen. Sitten pikkuhiljaa voimistuu, voimistuu, voimistuu: nyt taitavatkin olla ne bakkanaalit menossa. Ja meno aina vain kiihtyy… kunnes aamun lähestyessä yölliset ratsastajat hiljentävät menon ja peikkometsäkin rauhoittuu. 

Aavistellaan jo uuden päivän nousua… 

—————————-

Klasična Simfonija        - Split (2015)

Klasična Simfonija on 4-osainen perinteiseen tyyliin sävelletty orkesterteos. Kertomuksia Kroatian Splitistä. Sävellyksen motiivit nousevat klapalaulusta Ta Divna Splitska Noć.

Orkesterin kokoonpano 2 2 - 2  2 2 - - Timpani Strs 

1. Dobrodošli 

Tervetuliaistoivotus alkaa lentokoneen noususta, lennosta ja laskeutumisesta Splitin vuorten ympäröivälle lentokentälle. Vasket ja timpani avaavat näyn kaupunkiin, jonka historia ulottuu aina roomalaisten keisarien aikaan. 

Palatsialueen kultaisella portilla vartijana on mahtava Ivan Meštrovićin Grgur Ninskin patsas. Ninin piispa Gregor vastusti paavia pitämällä kirkonmenoja kroaatiksi latinan sijaan 900-luvun lopulla edesauttaen näin kansan kielen ja kulttuurin kehittymistä. 

Palatsialueella voi vaivatta aistia historian havinaa. Täällä ovat juhlineet ja kamppailleet kroaatit mm. roomalaisten, unkarilaisten ja ottomaanien kanssa, joka päättyi Jugoslavian hajoamiseen. 

Klapa kuvastanee parhaiten kroaatti-identiteettiä. Tämä alunperin akapellalaulu on äärimmäisen tärkeä kulttuurinen piirre, jota todistaa sen liittäminen aineettomaan Unescon kulttuuriperinteen joukkoon. Soitinmusiikki on enemmältä kielisoitinpainotteista. 

Kultaiselta portilta kulku vie helposti Peristilin aukiolle, jossa klapakuorot esittävät tätä omapiirteistä musiikkiaan. Tämä on myös yleinen tapaamispaikka, kuten myös kelloaukio eli pjaca (piazza) hopeisen portin vieressä.

Tiedät olevasi Kroatian Dalmatiassa!

2. Fjaka

Fjaka merkitsee ääretöntä rauhassa olemisen tilaa, jota on vaikea sanoin selittää. Kiireetön elämäntyyli on kroaateille luontevaa. (Tai ainakin ollut.)  

Osa on omistettu ystävälleni Remille. 

3. Zivjeli 

Kippis!

Juhlia kyllä osataan myös tässä maassa  Hyvää ruokaa ja juomaa ystävien ja perheen parissa elämänkulun juhlien yhteydessä ja joskus vain huvin vuoksi. Juhliminen yleensä hillittyä ilonpitoa, mutta saattaahan joskus vähän lipsahtaakin.

4. Vidimose

Paljon on nähty ja koettu, ystäviä tavattu ja uusia kohdattu. 

Mutta…

Kaikki päättyy aikanaan ja tämä ikuinen kaupunki on jätettävä. 

Lähtöjuhlat on pidetty ja tärkeimmät ihmiset hyvästelty. Vidimose, muistot vain jäävät, mutta näkemiin on toivo uudelleen näkemisestä. 

—————————-

Impressioita viidestä lastenrunosta 

(2017)

(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)

Orkesteri: 2/2picc 2 2 2   2 2 2 1   Timpani 3 Perc.  Strings Lapsikuoro (lausuja)

Teos esittelee ko. runon tunnelman ennen laulua ja se on samalla sinfoniaorkesterin esittelyteos. Jokainen impressio on rakennettu osaorkesterin varaan. Lopussa lapsikuoro ja koko orkesteri yhtyvät osaan. 

Mahdollinen lausuja lukee runon ennen osan alkua. 

Teoksen läpi kantavana runkona, ’metsänä’, on percussio. 

Impressio 1: 

Tänään

Puhallinorkesterin vauhdikasta leikittelyä aiheen ympärillä. 

Impressio 2: 

Kaksi papukaijaa  

Puupuhaltimet luovat notkean ja riemukkaan, lattaripohjaisen kudoksen laulun teemasta. 

Impressiot 3: 

Tunteellinen siili

Jousille kirjoitettu tilitys yksinäisyydestä ja surusta. Koskettava runo jo itsessään. ’…sillä piikkikuoren alla, siilin hellyys piili.’

Impressio 4: 

Pimeä ratsastaa

Vaskillet kuvailevat elävästi pimeän ratsun laukkaa.

Impressio 5: 

Tiitiäisen tuutulaulu

Osa on kirjoitettu koko orkesterille. ’Keinu tuulen kainalossa, tuutu tuulen kartanossa…’ 

————————-

Requiem Mediterraen - The White Sea Requiem

 (2018 )

Remember the Victims of the Horrible Voyages 

Orkesteri: Timpani  2 string quartets

Sävellys kuvaa sielunmessun osilla aluksi kahta todellisuutta meren eteläisellä ja pohjoisilla rannoilla (Introitus). Alun rauhallinen ja elämänmyönteinen elämä juhlineen ja rauhan vallitessa alkaa muuttua etelässä painostavaksi mielivallaksi (Dies Irae). Pohjoinen elää kuitenkin rauhassa eikä heti osaa reagoida uutisiin, jotka kantautuvat meren takaa, jossa ihmiset pyrkivät keinolla millä hyvänsä pois tyrannian alta. Kauppaa pakomatkoista käydään, ja toivo uudesta elämästä uudessa maailmassa alkaa taas elämään (Offertorium), kunnes todellisuus alkaa paljastua hengenvaaralliseksi. Merimatka öisellä, myrskyävällä merellä kehnoin varustein koituu monen kohtaloksi (Kyrie). Ja myös petolliset kauppiaat kokevat kohtalonsa ajallaan. Kaikkienhan on kuoltava.  Kuitenkin aina joku selviää, ja elämä voi jatkua uudessa maailmassa uudessa toivossa.

—————-

Mountains 

(2019- 2022)

 Sinfoninen simulakrumi elämästä.

Mountain I - 

…Birth…

Suunnaton alkuvoima purkautuu ja siroaa universumiin, kunnes vähitellen kaaos hellittää ja vakaus vahvistuu. Elämä niin universumin kuin ihmisenkin tasolla alkaa ja kehittyy. Syntyy myös minä: Havainnoija, kokija, muistelija. Tämä on myös minun tarinani. 

Mountain II - 

…Growth… (Isälle)

Kasvun aika on muistojen aikaa. Jälkikäteen lapsen suuret vuoret muuttuvat pieniksi mäiksi, kumpareiksi elämän alkutaipaleella. Mutta nuo muistot seuraavat meitä aina, ja vahvistavat, mikäli annamme niille uuden elämän muistoissamme. 

Mountain III - 

…Faith… 

Usko johonkin on ihmiselle luontaista. Tarve kuulua johonkin, luottaa muihin. Globaali alitajunta vie meitä tietämättämme ja kaikki me tiedämme elämän perusarvot luontaisesti. Mikä ohjaa tätä prosessia, jota kutsutaan ihmisyydeksi? Suuri tuntematon saattaa jopa pelottaa ja johtaa vääriin valintoihin. 

Mountain IV - 

…Truth… (Äidille)

Voiko ihminen luottaa, uskoa, toivoa. Mikä on ihmisen osa elämän pyörteissä? Pettymyksiä, iloja, lähtöjä, tuloja. Olenko omassa maassani? Vaikka kaukana kotoani. Saanko uskoa niinkuin ennen? Näin uudessa elämässä. Kuka olen, jos muutuin? Mikä on totta?

Šesnaesti dan

16. päivä alkaa jo lämpimänä. Tästä tullee reissumme lämpimin päivä. Yhdeksältä jo 17°. Jääpä kiva muisto. Tuuttausta kuten tavallisesti. Viimeisenäkin päivänä. Siitä se käynnistyy. 

Felip Device 

on paikallinen kulttuurisista riennoista omalta osaltaan huolehtiva järjestö. Muitakin on. Tämä yhdistys on rautatieläisten perustama jo Jugoslavian aikaan ja se omistaa tämän suurehkon talon keskeisellä paikalla Splitissä. Vain osa siitä on varattu kulttuurijärjestöjen käyttöön, ja toiminta on iltaisin siellä vilkasta. Harrastustoimintaa. Muusikoille on oma huone, jossa onnekseni aamupäivisin on ollut vapaata. Mutta salissa on balettikouluja yms. samoihin aikoihin. 

Ei ole haitannut. 

Ei ainakaan minua. Ja ystävällisesti ovat tervehtineet meikää kun olen hiippaillut salin reunaa peräkammariin. Tai pois. 

Tänään hyvästelimme sitten. Iloisiin näkemiin. 

Vidimo se. 

Näin sanoen kiertelimme päivän tuttujen luona. Nikola, Ellu, Ansku, Pedro, Armas, Jerry, Jaska, Matti... ja keitä vielä. Käytän osittain suomalaistettuja nimiä. Helpompi muistaa. Monta jäi tapaamatta, ja monen kanssa hyvästeltiin jo alkuviikosta ja eilen. Mutta lähdemme palataksemme ehkäpä jo seuraavalla kerralla pysyvämmin. 

Možda. 

Ainakin pitäis tulla mustekaloja onkimaan. Näin sovimme Remin kanssa. Ja ehkä samalla vähän studiohommia. 

Toinen jalka on jo täällä. 

Ja laajennettu perheemme. Bruna sai tämän aikaan oltuaan luonamme n. 15 v sitten. Remin ja Jadran tytär. 

Bok. 

Moi. 

Petnaesti dan

15. päivä on jo aamusta lämpimämpi. Tööttäysten jälkeen suuntaamme bussipysäkille. Määränpää on Stobrečin kylä n. 10 kmn päässä keskustasta. Niin vähän kaupunkibusseilla on kuljettu, ettemme löydä heti bussipysäkkiä. Syykin selvisi: kävelimme yksisuuntaista vastavirtaan. Mutta löytyihän se lopulta. Reilun kmn kävelyn jälkeen. 

Pysäkki. 

Tutkimme aikatauluja ja huomasimme, että sinne kulkee busseja vain tunnin välein ja seuraava lähtisi vasta vajaan tunnin päästä. 

Ei menty sinne. 

Mutta söimme pienessä kioskissa täytetyt letut ja kävelimme takaisin toista tietä. 

Kotiseutuoppia. 

Sitä on kiva harrastaa kun on aikaa. Kateltiin taloja nyt täällä, kun ei menty Stobreciin. Isoja taloja, ja useimmissa jonkinlainen majoitus. Turisteille tarkoitettu. Ranta aika lähellä. Varmaan asiakaita riittää sesongin aikana. 

Mutta tämä on myös ongelma. 

Hinnat keskeisillä alueilla nousevat pilviin, eikä kukaan tavallinen ihminen enää näiltä alueilta osta. Hinnat nousevat tavoittamattomiin. Vain sijoittajat ostavat näitä. Useinkin edelleenmyynti mielessä. Mutta jotkut toki vuokraavatkin näitä. Pääoman puhdas tuotto nousee jopa 10%:iin. Se on hyvä tuotto. Mutta meiniki pilaa tavallisen kaupunkiasumisen täällä. Eivätkä tavallisten tallaajien tulot riitä siis noihin hintoihin. 

Duje. 

Hyvä ravintola. Tuossa aika likellä. Sinne menimme vielä päivän päätteeksi syömään ystäviemme kanssa. Ruoka oli todella ukusno eli herkullista. Palvelu hyvää ja hinnat kohtuullisia. Uusia paikkoja löytyy näköjään koko ajan. 

Tupakointi on kielletty ravintoloissa, mutta sitä ei täällä noudateta. Yrittivät. Mutta kapakat tyhjenivät. Se ei kerta kaikkiaan käy. 

Se kielto. 

Mutta ovat onnistuneet rajaamaan polttamisen tiettyihin paikkoihin ravintoloissa. Esim. terasseille, vaikka siellä syötäis.