Musiikkiterapeutin muistelmat. 1. Luku: Historia

Mutta mikään ei voi alkaa ilman historiaa ja arvostettavien ihmisten nimeämistä.

Musiikin terapeuttisista vaikutuksista tietävät kaikki. On tarinoita antiikin Kreikasta, Italiasta , Espanjasta. Nämä löytyvät alan teoksista, vanhoista ja uusista, eikä niitä ole syytä tässä kerrata. Mutta tärkeä asia, mitä (musiikki)terapia vaatii on terapeutti.

Eheyttävän työn tekijä.

Tähän tarvitaan koulutusta. Pelkkä vaisto ei riitä. Vaikka se onkin elinehto myös tässä ammatissa. Näitä vaiston ohjaamia ihmisiä sain tavata aloittaessani terapeutin uraani. Tärkeimpinä nostan kolme nimeä: Petri Lehikoinen, Kimmo Lehtonen ja Pekka Halonen.

Asiaansa vihkiytyneitä persoonia.

Petriinhän olin tutustunut jo Akatemian pedagogiikan opinnoissa, jossa jo vähän hajua sain musiikkiterapiastakin. Uranuurtaja ja suomalaisen musiikkiterapiakoulutuksen uranuurtaja. Surullista oli vain hänen tarpeettoman varhainen poismenonsa.

Mutta aina joku jatkaa.

Kimmo, ensimmäisenä musiikkiterapia-alan väitöskirjan tekijänä, on ollut innoittajanani tieteellisen työhön, vaikkakin tulokset ovat kohdallani vaatimattomat. Humanistina, muusikkona ja tieteen tekijänä hän loi myös minuun uskon musiikkiterapian voimaan voimattomien ihmisten kohtaamisessa.

Humanismi vs. ammatillisuus.

Pekka sai minut mukaan musiikkiterapiayhdistyksen toimintaan, jonka toiminnanohjaaja olin muistaakseni vuosikymmenen, ehkä vajaan. Samalla ymmärrykseni ammatillisesta musiikkiterapiasta selkiytyi. Pekka sai humanistin ymmärtämän ammatillisuuden. Työnohjauksen ja työnopetuksen sekä oman psykoterapian läpikäynti koulutuksessa antoivat vankat ammatilliset perusteet. Ilman näitä perusteellisia valmiuksia en olisi kyennyt toimimaan terapeuttina.

Ainakaan uskottavasti.

On myös monia, monia muita ystäviä ja kollegoita, joita arvostan, ja jotka varmasti yhtyvät näiden kolmen uranuurtajan esille nostamiseen.