maanantai 13. huhtikuuta 2015

Sedmi dan

Seitsemäs päivä on jo aamusta lämmin. Tööttäyksen jälkeen on jo 20°, joka lienee päivän keskilämpötila. On siis mukava päivä katsella ympäristöä. 

Bačvice

on uimaranta neljänneskilometrin päässä House Sandrasta. Rannalla on jo jonkin verran väkeä, mutta varsinainen uimakausi alkaa vasta vapusta. Eikä siellä ole vielä kaikki aukikaan. Eikä siivottu talven jäljiltä. Ei siellä ollut myöskään 

turisteja. 

Turistit viihtyvät palatsialueella, jossa on nähtävää paljonkin jopa parin tuhannen vuoden takaa. Siellä on tarjolla myös markkinahumua ja mm. erikoista ja kaunista miesten esittämää laulua. 

Klapa

on tämä paikallinen a capella -laulu. Se on jopa mainittu UNESCON kulttuuriperintöluettelossa. Se on siis säestyksetöntä alkuperäisemmillään. Klapa tarkoittaa kavereita. Laulu on neliäänistä, mutta useinkin stemmoja tuplataan tai jopa triplataan, niin että suurimmillaan kuoro on 12 miehinen. Soinnutus on länsimaista ja perinteisen selkeää, mutta erityisesti bassojen stemma tuo mieleen ortodoksisen kirkkolaulun. Tämä kun yhdistyy välimerelliseen keveämpään lauluun, on tuloksena selkeästi erottuva laulutyyli. Rytmi ei ole monimutkaista, vaikka mielikuva balkanilaisesta musiikista sellainen onkin. 

Naiset 

eivät perinteisest laula klapaa, mutta nykyisin sitä esittävät myös sekakuorot ja silloin myös mukana on pieni yhtye (kitara, mandoliino ja haitari). 

Bisernica

on paikallinen kielisoitin. Näitä on koko perheellinen, mutta pikkuhiljaa kitarat ja erilaiset kiipparit korvaavat vanhat soittimet. Ja tunnetuinta lienee yleisesti iskelmämusiikki koko entisen Jugoslavian alueelta. 

Elävää musiikkia

on usein iltaisin Luxorissa, mutta muutoin täällä on kuitenkin aika vähän elävää musiikkia. Ainakaan näin sesongin ulkopuolella. Itse kuuntelisin mielelläni myös jatsia ja klassista. Mutta harvassa ovat tilaisuudet. Joitain isoja areenajuttuja on, mutta useinkin poppia, rokkia tai iskelmää. 

Ja klapaa,

mutta itse pidän pienimuotoisemmasta. 

20°

Illalla, kun käytiin syömässä. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti