Osmi dan

Kahdeksas päivä alkaa normaalisti. Töräytyksiä ja muita rutiineita. Mutta sitten ollaan vähän turisteina: katsellaan palatsialueen nähtävyyksiä, ostetaan postikortteja lähetettäväksi. Yleensä käy, ettei meinaa muistaa kirjoittaa, saatikka lähettää niitä. 

Tänään

ne kirjoitetaan valmiiksi ruokailun päätteeksi. Postimerkkejä vaille valmiita siis. Lounastimme Jupitertemppelin takana pienessä ravintolassa, joka aiemmin on ollut aina suljettuna. Hyvä jugurtilla höystetty caesarsalaatti. Ei siinä mitään. Hinta oli vain vähän suurempi. Mutta näinhän on: mitä keskemmällä olet, se enemmän maksat. 

Ruoka

on täällä aina hyvin laitettu ja maukasta. Pienellä vaivalla siirtymällä ydinkeskustasta ulommas saa joskus jopa parempaa ruokaa edullisemmin. Sanoisinko...

10% per 100 m. 

Mutta aina ei ole syytä pohtia vain hintaa. Paikka oli kiva ja palvelu ystävällistä. Voin jopa suositella paikkaa. Nimeä en tietenkään muista. Mutta siinä on kolme-neljä paikkaa mistä valita. 

Hyvää on aina. 

Voin vakuuttaa. 

Ruokailun päälle jatkoimme Pjaćalle, jossa on myös hyvä kirjakauppa. Kelloa vastapäätä ihan aukion toisessa reunassa. Ostettiin kielen opiskeluun muutama kirja ja pienemmälle pojanpojalle rekkakirja. 

Käännän sen. 

Sillä onhan meillä nyt kirjoja, josta oikeat sanat löytää. Muutenkin lastenkirjat ovat hyviä kielen alkeisopiskelussa, kun niissä on kuvat sanoja selittämässä. 

Kirjakaupassa 

ei ole postimerkkejä. Eli emme ostaneet niitä vielä. Kun oli tuota muuta puuhaa. Eikä korttikaupoissa tai kioskeissa eikä muuallakaan. Niitä saa vain postista. Splitissä yksi sellainen löytyy satamasta. Sieltä, mistä laivat, junat ja bussit lähtevät ja tulevat. Jos lentokentältä tulee bussilla, joutuu sinne. Taisin kertoakin jo siitä aiemmin. 

Illalla

syömään mennessämme yritimme edelleen löytää sitä asuntoa. Vaikka oli osoite, emme onnistuneet. 

Aamulla

soittaessani huomasin valokuvan, jossa naiset laulavat klapaa a capella. Olin siis vähän väärässä edellisessä kirjoituksessani. 

Ali -

Nema problema.