keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Drugi dan

Toinen päivä alkoi viileänä. Pieni pettymys, mutta aamupäivän rutiinit hoituivat tästä huolimatta. Siis lehtielukua yms. Ja seurustelua aamuterassilla kahvin ääressä. 

Nyt kyllä sisätiloissa. 

Oli se kuitenkin niin viileää. Siitä suoriuduttiin kyllä sitten matkaan. Asioina oli kampaajan tilaaminen ja oopperalippujen osto. Ja molemmat hoituivat kyllä. 

Mutta... 

Keksinpä kysellä ystäväämme Remiä kahville. Ja näin päädyimme heille puolenpäivän kahveille. Mukavaa jutustelua talven tapahtumista. Välillä vähän ammatillisempaakin. 

Siis muusikoiden kesken. 

Ilalla näet treffattiin uudellen ja sain avaimen. AVAIMEN. Harjoittelukämppään. Nyt se on mulla. Elämä täällä alkaa olla siis normaalia. Ihan kuin kotisuomessa. 

Eläkeläisellä. 

Kuitenkin musiikki ja erityisesti soittaminen on niin tärkeää, ettei sitä enää voi lopettaa. Sitten kun enää ei voi soittaa, voi vielä säveltää. 

Onneksi. 

Tai kuunnella vaikka oopperaa täällä. Madam Butterfly perjantai-iltana. 

Alamme juurtua jo tänne. 

Sitä odotan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti