perjantai 10. huhtikuuta 2015

Četvrti dan 

Neljäs päivä oli aurinkoinen ja lähes kesäinen. Aamulla trumpetin soittoa ja sitten kaupungille pöljäilemään. Tuttu laukkukauppias pahoitteli, kun oli unohtanut grappapullon kotiin. Luvattiin palata. Tällä on uniikkeja designlaukkuja myytävänä rivalta peristiliin johtavan käytävän varrella. Vähän niinkuin tunnelissa. Helppo löytää. 

Peristil 

on palstsialueen keskus. Se löytyy ison kirkon juuresta. Siinä on mm. turisti- info ja siitä pääsee kaikkiin suuntiin edelleen syvemmälle palatsialueelle. 

Luxor

on kahvila tällä kohtauspaikalla. Sieltä saa monenlaista herkkua. Niinpä mekin pysähdyimme siihen hetkeksi. 

Piaća

on seuraava aukio vasemmalle Luxorista lähdettäessä. Siellä yleensä olemme tavanneet tuttuja, mutta nyt ei näkynyt. Kaupoissa kyllä päästiin kuikuilemaan. Mitään ei ostettu. Vielä. 

Samo gledam.  

Sanotaan ja saadaan katsellakin rauhassa. Pomoc -apua- saa kun  pyytää. Emme pahemmin tarvinneet ja suuntasimme pitsalle  kotinurkille. 

Bakra

Eli kupari on sen nimi ja sieltä saa hyvää pitsaa edulliseen hintaan. Ja kun on vielä naapurissa, käymme siellä aika usein. 

Palvelu

on hyvää siellä ja muissakin paikoissa. Poikkeuksiakin on, mutta ne vahvistavat sääntöä. Ja kyse ei ole turistien nuoleskelusta. Siihen ei kroaatti alistu. 

Madam Butterfly.

Ooppera on klo 20.00. Lähdimme hyvissä ajoin ja matkalla sinne poikkesimme naapuriterassille kyselemään päivän tapahtumista. Ja vielä ehdittiin ennen oopperaa syömään Toćiin. Että jaksaa. 

Oopperaa. 

Esitetään kansallisteatterin talossa, joka on rakennettu 1891. On aika lailla vanhan kansallisoopperan talon oloinen. Tunnelma talossa on kulttuuria huokuva ja salissa tänään odottava. Tasan klo 20.00 kapellimestari saapuu, saa aplodit ja show alkaa. 

Elämys. 

Se on. Aina elävä esitys on elämys. Tarkka saattaisi löytää puutteita esityksestä, mutta hyvin suoriutuivat tänään. Osa yleisöstä aplodeerasi ihan seisaaltaan. Ehkä ylilyönti, mutta he tykkäsivät niin paljon. Minä tyydyin vähempään, vaikka esim. laulajien puhtaus oli hyvää. Mutta kuten oopperoissa, näyttelijätyö jää usein laulun varjoon. Mutta ylöspano oli oikein onnistunut vaikka tekniikka on aika vaatimatonta. 

Ammattilaiset osaavat. 

Ja livejuttu on siis aina jees. Tai jest, kuten täällä sanoisivat. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti