Mieltäni on hämmentänyt asia, johon törmään melkeinpä päivittäin töissäni ja jonka luulin kadonneen jo iät ajat sitten: musiikin käyttö aikuisten kehitysvammaisten työpaikoissa tms. Luulisi, että henkilökunnan koulutuksessa näitä asioita olisi käsitelty perusteellisesti. Näistä haluaisin yleisempääkin keskustelua. Siksi ehkä kärjistän!
1. Äänimaisemat
Käydessäni ko. paikoissa työssä satunnaisena musiikkiterapeuttina hämmästelen sitä mekkalan määrää, joka kuuluu tiloissa. Tuntuu ettei kenelläkään ole minkäänlaista ajatusta tällaisen auditiivisen stimulaation merkityksestä työyhteisölle. Ajatus lienee, että se on tarkoitettu viihdykkeeksi, mutta jatkuvana virtana sen vaikutus on aivan päinvastainen ja varmaan useinkin syynä monille häiriötekijöille kaikille työyhteisössä, siis myös ohjaajille.
2. Musiikkihetket
Tähän teemaan törmään niinmuodoin työmatkoillani ko. paikoissa, mutta tästä kuulen puheita myös asiakkaiden vapaa-ajalla laulupiirien keskusteluhetkissä. Usein soitettu/laulettu materiaali on pelkkää lasten musiikkia, usein kylläkin kauniisti laulettuna, mutta: Lasten musiikkia aikuisille! Järkyttävää! Kun tehtävänä on kuitenkin saada asiakkaat mahdollisimman paljon tuntemaan itsensä ikäisikseen. Jotenkin henkilökunta sotkee asioita, joiden perimmäisenä syynä näen liian hyvän sydämen, hyssyttelävän tätimäisyyden. Ajatellaan ehkä, että ei sotketa näitten ihmisten tunteita aikuisten tunteilla. Näin samalla niistä ei sitten tarvitse myöskään keskustella.
Helppo on arvostella. Siksi perustelen vähän lausuntojani.
VastaaPoistaÄänilähteiden lisääminen lisää luonnollisesti desibelelejä, joka on ongelma esim. kuulovammaisille, mutta myös monille muillekin. Mutta tämä,ei ole suurin huolen aihe. Koska musiikki on pelkistettynä vain tunnetta ja rakennetta, ovat äänet ilman organisointia myös toistettuna haaste kaikille. Siksi tunteen esille saaminen vaatii keskittymistä eli kuuntelua. Pelkkä kuuleminen on pitkän päälle siis jopa vahingollista psyykelle. Jo Petri LehIkoinen kirjassaan "Parantava musiikki" pohti musiikkia ympäristötaiteena ja totesi ettei se sellaiseksi sovi. Musiikki herättää kuulijassaan aina psyykkistä liikettä, joka tulisi käsitellä. Sen vuoksi musiikin kuuntelukin vaikkapa vain radiosta tulisi organisoida ja jäsentää päivän toimintoihin. Ääntä ei voi vain jättää nurkkaan, ei etenkään eritysryhmien kanssa.
Tässä suhteessa musiikin kuunteluhetket ovat mainioita ja organisoituvat itsestään. Näissä haasteeksi muodostuu sitten oivallus sisällön merkityksestä kohderyhmälle. Luonnollista on käyttää näissä esimerkiksi vuodenaikoja tai muita hyviä konkreettisia teemoja ja käsitellä näitä kohderyhmän iän mukaisesti, mutta huomioiden kognitiiviset kyvyt. Ja eritoten käsitellä esimerkiksi keskustellen esiin nousevia tuntemuksia. Näissä lauluhetkissä nousee myös merkittävään asemaan esittäjän kyky välittää musiikin sisältämää tunnetta ilman, että sokaistuu oman tunteensa ylivertaisuudesta. On kyettävä välittämään teoksen sisältö sotkematta omia tunteita siihen. Siis huonossa mielessä. Taiteellinen herkkyys on kuitenkin elinehto.
Kävin ison ketjun ravintolassa syömässä ystäväni kanssa. Kello oli noin puoli neljä iltapäivällä ja olimme ravintolan ainoat asiakkaat sillä hetkellä. Ravintolassa kuului tautamusiikkia, joka oli minusta siinä häiritsevyyden rajoilla ajatellen meidän aikomustamme keskustella.
VastaaPoistaKysyin tarjoilijalta, voisiko musiikan laittaa pois tai ainakin hiljentää. Hän lupasi tarkistaa asian. Ei kuulemma voinut laittaa pois, kun se oli säädetty automaattiselle. Musiikon volyymi muuttuu salissa olevan hälinän mukaan. Nyt se oli kaikkein hiljaisimmalla.
Kysyin edelleen, että onko teillä sellaisia pöytiä, joihin musiikki ei kuulu. Ei ollut. Jokaisen pöydän päällä oli kaiutin.
Jäin ihmettelemään. Vanhaan hyvään aikaan ruokailijoille oli tupakattomia osastoja, mutta metelin ei nähtävästi katsota häiritsevän ketään.